Halpuuttaa ja halventaa

Suuri kauppaketju ”halpuuttaa” tuotteitaan näyttävästi. Toinen suurista tarjoaa ”eurolla enemmän”. Halpuuttaminen on mahdollista säästämällä, väitetään. Karsitaan sähkönkulutusta, hallintoa sekä investointeja ja henkilöresursseja, kertoo valikoimajohtaja Kauppalehden sivuilla.

Adjektiivista halpa johdettu hinnan laskemista kuvaava verbi on perinteisesti ollut halventaa. Se ei jostain syystä kauppajätille kelvannut. Ehkä perinteinen sanankäyttö olisi halventanut markkinointikampanjaa.

”Halpuuttaminen” oli viime vuoden sana, ja sama meno jatkuu edelleen. Lama houkuttelee halpuuttamaan ja halventamaan käsillä olevassa hetkessä, ei katsomaan eteenpäin. Lähes kaikki yritykset ja organisaatiot ovat liittyneet halpuuttajien rintamaan – paitsi monopolit ja laatua vaalivat organisaatiot. Edelliset ovat jääneet tai onnistuneet pääsemään markkinoiden yläpuolelle, ja niiden ei tarvitse hinnoista paljon välittää, kunhan muistavat nostaa niitä säännöllisesti. Jos taas laatu on keskeinen asiakaslupaus, firma satsaa erinomaisuuteen ja kilpailee sillä eikä hinnalla, kuten halpuuttajat.

Halpalentoyhtiöt ovat halpuuttamisen edelläkävijöitä. Irlantilainen Ryanair nosti ekolentämisen siivilleen. Karsittiin kaikki ylimääräinen pois sekä resursseista että palveluista. Firmaa kiinnosti myydä myös seisomapaikkoja lentokoneisiin. Pelkillä kabiinirepuilla matkustavat ilmeisesti kevensivät konetta niin, että matkustamoon olisi mahtunut muutama seisoskelijakin. Turvallisuusmääräykset estivät idean toteuttamisen – toistaiseksi.

VR halpuutti lippujaan, vaikka on saanut viime aikoina mediajulkisuutta pyytämättäkin. Edellisestä lippu-uudistuksesta ehti kulua muutama vuosi. Nyt karsitaan hintoja näyttävästi ja yksinkertaistetaan hinnoittelua halpalentomalliin. ”Sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan” mainostaa kyläkauppias.  Hinta ratkaisee, ajatellaan myös VR:llä.

Mielestäni halpuuttamisella kikkailu halventaa tuotetta ja palvelua.  Halpalennolla lentäessä tuntuu kuin istuisi paikallisbussissa. Matkustajalle tosin tarjotaan kolmioleipää ja kokista korkeaan hintaan. Kun tekee ostopäätöstä halpuutetusta sika-nautajauhenlihasta, tulee väkisinkin mieleen, ettei tämä muuten kelpaa kenellekään. Mikä sitä paitsi on ”oikea” hinta, kun ”ohjevähittäishinnat” kiellettiin jo vuosia sitten?

Hinnoilla kilpailu on laskenut tuotteiden ja palveluiden hintoja per se – siis erikseen tarkasteltuna. Ruispaloja saa oikeasti halvemmalla kuin pari vuotta sitten, jos haluaa syödä niitä. Kuala Lumpurista Hongkongiin pääsee todella edullisesti halpayhtiöllä.  Myös vanhat valtiolliset lentofirmat ovat lähteneet mukaan hintakisaan. Kokonaiskustannukset sivukuluineen voivat kuitenkin olla yhtä suuret kuin ennen halpuutusta – ehkä suuremmatkin.

Suorastaan perseestä hintojen halventamisen painottumisessa on se, että todelliset kustannukset paljastuvat asiakkaalle vähitellen. Asiakasta halvennetaan, kun hän vielä lähtöselvityksessä maksaa ”pakollisia” palvelumaksuja, joita hän ei huomannut matkaa tilatessaan. Tuottajaa halventavaa on se, kun hän huomaa joutuneensa halpuuttamisen maksajaksi, koska kauppa haluaa pitää tuloksensa kasvu-uralla. Halventavaa hintasota on henkilöstöä kohtaan, kun se huomaa tekevänsä entistä enemmän työtä halpuutetulla palkalla ja kun se tajuaa, ettei ihmisten ammattitaidolla ole paljon merkitystä.

Halpuuttaminen on osa markkinointia. Sillä tehdään yrityksen brändiä näkyväksi ja houkuttelevaksi. Kun halvennetaan, uskotaan, että se puree parhaiten asiakkaisiin. Markkinaihmiset uskovat pienimmän hinnan lumovoimaan, loitsuun, joka pistää ostamaan, vaikka lopputulos olisi asiakkaalle negatiivinen.

Onneksi samaan aikaan kasvaa ja kehittyy näkemys, joka painottaa laatua, eettisyyttä ja kokonaishyötyä enemmän kuin pelkkää hintaa. Nämä ihmiset haluavat ostaa lihaa tuottajilta, joiden naudat laiduntavat lähialueilla. He haluavat itse kasvattaa tai ostaa kasviksensa niin, että ne ovat terveellisiä ja että kokonaisuus on ekologisesti kestävää. He haluavat, että juuri ostettu pesukone pesee pyykkiä vielä 20 vuoden päästä. He ehkä haluavat matkustaa onnellisen finnairilaisen, veeärräläisen tai onnibussilaisen palvelemana, eikä itseensä ja työnantajaansa kyllästyneen beevirtasen firman kyydillä.

Hintasodan jälkeisessä maisemassa törröttää pari voittajaa, jotka sanelevat ”rauhan ehdot”. Pieniä firmoja ja työntekijöitä kyykytetään. ”Sotakorvauksina” kuluttaja-asiakkaat maksavat huonosta palvelusta entistä korkeampia hintoja. Tämä skenaario ei vielä ole väistämätön, mutta sen välttäminen edellyttää aktiivisia valintoja, jotka suuntaavat kehitystä toisaalle.

Yrityksen ei tarvitse olla olemassa vain tuottaakseen omistajilleen voittoa, vaan sen pontimena tulisi olla lisäarvon luominen asiakkaalle. Toisaalta asiakas on edelleen kuningas, vaikka kruunu on vaihtunut tarjouslehtiseen. Asiakasvaltaa kannattaa käyttää viisaasti.

Laadussa piilee lähitulevaisuuden todellinen haaste, johon kannattaa satsata jo nyt. Kyse on asiakkaan heräämisestä uuteen todellisuuteen, jossa on muitakin arvoja kuin halpa hinta. Hieman mukaillen: kilpailkaa toistenne palvelemisessa.

Työn arvon kurjistaminen

”Työn vaihtosuhde tarkoittaa -­ - sitä, paljonko täytyy tehdä ja millaisilla ehdoilla saadakseen säällisen elämän.” (Juha Siltala: Työelämän huonontumisen lyhyt historia, 10.)

Teki mieli lähteä perjantaina palkansaajien mielenosoitusta seuraamaan. Olisin voinut osallistuakin, silkasta solidaarisuudesta. Toki työtätekevän oikeutta päättää työsopimuksestaan kannattaa puolustaa. No, siis työmarkkinajärjestöjen sopimisoikeuden puolesta siellä ensisijaisesti protestoidaan. Joka tapauksessa ainakin fiilistelemään meinasin mennä.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että junalla tai bussilla ei Helsinkiin pääse perjantaina. Lentokyyti on liian kallis, ja omalla autolla en viitsi odotettavissa olevaan ruuhkaan tunkea. Jyväskylästä lähtee kuulemma 20 tilausbussia, mutta niihin en sosioekonomisen asemani (eläkkeellä oleva työntekijä) vuoksi mahdu. Pitäkää mielenosoituksenne. Katselen perjantaina sen sijaan Vain elämää -sarjaa kaupalliselta TV-kanavalta. Toivottavasti siellä on joku töissä.

IMF (Kansain välinen valuuttarahasto) kehuu Suomea. Hyviä päätöksiä suunnitellaan, mutta lisää samanlaisia tarvitaan. Työmarkkinoiden rakenteita pitäisi uudistaa, jotta saataisiin aikaan palkkaeroja. Palkoista sopiminen on ollut Suomessa liian solidaarista ja demokraattista. Eilisen tavoitteesta on tullut tulevaisuuden taakka.

Se, että palkallaan pärjää, mikä ennen tunnustettiin tavoiteltavaksi, ei toimi IMF-maailmassa. Suurten massojen palkat ovat liian korkeita. Kohtuullinen liksa ei kannusta ihmistä yrittämään, järkeilee IMF. Tarvitaan uusi sosioekonominen luokka kaikkien nykyisten alapuolelle, jotta bisnes pärjäisi maailman turuilla ja toreilla.

VR:n matkustajajunaliikennettä karsitaan terävällä vesurilla. Jyväskylän kautta kulkeva poikittainen junayhteys katkennee käytännössä kokonaan. Junailu hiljenee myös muualla, mutta erityisesti poikittaisliikennettä karsitaan. Matkustavaiset vähenevät. Olisiko Keuruun pakolaiskeskus toteutuessaan pelastanut junavuorot kassaroinnilta? Tuskin, sillä päätös vaikuttaa periaatteellisesta.

Junavuoroja korvataan busseilla. Linja-autojen etuna on se, että niitä voidaan kilpailuttaa. Pakolaisia ja ihmisiä yleensä voi kuljettaa vaikka taksilla, koska siinä toteutuu tulevaisuuden ihanteet: joustavuus ja yrittäjyys. Matkustajajunat kulkevat ihanne-Suomessa isojen kaupunkien välillä – enimmäkseen Helsinkiin ja Helsingistä.

Vaikuttaa siltä, että länsimaissa, Suomi mukaan lukien, on sitouduttu kurjistamisdevalvaatioon. Tässä mallissa toimeentulon rajamailla seikkaileva porukka tasaa talouden vaihteluita. Ikävä sanoa ääneen, mutta tätä kapitalismin inhottavaa puolta tukee myös valtiovalta toimillaan. Kapitalismi kuten sosialismikin pyrkivät sinänsä hyviin päämääriin. Molemmat kuitenkin näyttävät tarvitsevan valtion tukea onnistuakseen.

Esimerkiksi IMF osaltaan edistää kurjistamista. Se valvoo talouden lukujen ja valtion toimien oikeellisuutta uusliberalististen mittareiden mukaisesti. Valvonnasta huolimatta talouskriisejä on riittänyt ja riittänee tulevaisuudessakin.

Globaaleihin oppeihin sitoutuminen tulee pienelle maalle kalliiksi. Kansallisen omaisuuden, kuten rautateiden, ”rullaaminen” vaikuttaa hölmöläisten hommalta. Yhdessä rakennettua kannattaa vaalia, ei vain rahan takia, vaan myös oikeudenmukaisuuden ja keskinäisen luottamuksen vuoksi.

Paikallinen yliopisto lähettelee entisille opiskelijoilleen silloin tällöin Tiedonjyvä-lehteä. Sen uusimman numeron (2/2015) erään jutun otsikkona oli Eettisyys ja vastuullisuus houkuttelevat naisia johtamisen opintoihin. Artikkelissa todettiin, että Jyväskylässä tutkitaan laadullisesti yritys- ja johtamisetiikkaa.  Tällainen tutkimusote on maailmallakin harvinainen, väitettiin.

Juuri tällaisia laatunaisia ja -miehiä Suomessa tarvitaan. Organisaatioihin ja jopa politiikkaan pesiytyneet numerojohtajat tarvitsevat rinnalleen ihmisiä, jotka huolehtivat laadusta. Osaaminen, ihmiset ja asiakkaat luovat perustan tulokselle.

TV:n katselun sijaan taidan pikalukea Siltalan teoksen uudestaan perjantai-iltana.