Lämpenee, viilenee

Päätin täydentää Aikaveivi-blogia pitkästä aikaa. Ajatukset ovat viime aikoina pyörineet enimmäkseen Kuntoveivin puolella.

Lapsena meillä oli leikki, jossa piilotettiin jokin esine, useimmiten avain, jota sitten joku porukasta yritti etsiä. Esineen kätkijät ohjasivat etsijää "lämpenee, polttaa, viilenee" -komennoilla. Samalla he saivat viihdyttää itseään epävarman etsijän poukkoilulla. Joidenkin intressi saattoi olla jopa tahallisesti vaikeuttaa etsintää.

Nykyajan avaimenetsintää edustaa esimerkiksi ilmastonmuutos. Kuinka paljon ihminen voi siihen vaikuttaa ja millä tavalla? Tosin muitakin "leikkejä" on havaittavissa: terveyspuolella sopivan SOTEn tai ruokavalion etsintä. Tosin huoli ilmastosta näyttää ohjaavan myös ravitsemuskeskustelua. Se on eräänlainen metropoliittinen (elämäntyyliin ja ihmisenä olemiseen "taakkaan" liittyvä) ilmiö, jota "kasvispuolue" hallitsee. Lihansyöjät piilottelevat jauhelihapakettiaan härkäpapujalosteen alle. "Laitetaan tästä illalla ilmastoystävällistä ruokaa", huikataan naapurille. Papaijat laskevat ilmastoahdistusta, tai ainakin verenpainetta, väitetään.

Mökkikunnan keskustassa, etäällä metropoleista, siankylki nostetaan vielä estottomasti kassahihnalle. Maitopurkit ovat ovat kuitenkin sinisävyisiä, eivät punaisia kuten voisi olettaa. Niin se maailma vähitellen muuttuu. Itse uskon, että nautoja voidaan kasvattaa riittävän ilmastoystävällisesti, jos hyvää tahtoa riittää. Lehmä tekee selluloosasta (nurmesta) proteiinia tehokkaasti, mihin ihmisen ruoansulatus ei pysty. Yksimahainen ihmisen "lähisukulainen" gorilla elää enimmäkseen kasvisravinnolla ja on väkivahva. Sen ruoansulatuskanava on omaamme pidempi, joten se voi hyödyntää kasvisravintoa tehokkaasti. 

Hesari ehti uutisoida, että eräänä ilmaston lämpenemisen mittarina pidetyn Grönlannin Jakobshavnin jäätikön pieneneminen on pysähtynyt ja jopa kääntynyt kasvuun. No, eipä mennyt kuin pari viikkoa, kun ilmastoväki sai huokaista helpotuksesta: "Maalilman jäätiköt sulvat luultua nopeammin", otsikoi Helsingin Sanomat. Nyt taas lämpenee!

Onko ilmaston lämpenemisestä edes tarjolla tarjolla kylmiä faktoja? Vastaisin, että kyllä. Hiilidioksidipitoisuus on noussut ainakin viimeisen 60 vuoden ajan, mitä pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttajana. Mm. Hawajin Mauna Loan tilasto kertoo hiilidioksiidin vaihtelusta. Osa muutoksesta on ihmisestä riippumatonta ja osa meistä johtuvaa. Kumpi näistä on vaikuttavin ilmaston kannalta, on kiinnostava kysymys. Vain toiseen voimme itse vaikuttaa.

Millainen sitten on maapallon lämpötilan (ja hiilidioksidin) normaalivaihtelu? Kun aletaan puhua "normaalista", ollaan yleensä ennen pitkää vaikeuksissa. Ihmiset määrittelevät mielellään normaalin rajoja. "Tuo ei ole enää normaalia" tai "Raamatussakin [tai jossain muussa ns. pyhässä paperissa] tuollainen kielletään". Ilmastoa tutkiva tiede ei näytä tarjovan yhtä totuutta (tähänkään) asiaan. Myös ihmisen vaikutusta pidetään joko pienenä (n. 4%) tai suurena (olemme merkittävästi vaikuttaneet). suuri konsensus (75%) näyttää pitävän ihmistä ainakin jossain määrin syypäänä ilmaston lämpenemiseen.

Metsiä pidetään tärkeinä hiilinieluina.
Mutta millainen metsä nielee hiiltä parhaiten?

Yhdestä asiasta seuraa toinen. Konsensus ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttajista synnyttää uutta tutkimusta, joka nojaa hyväksyttyyn "tosiasiaan". Samalla alkuperäinen väite vahvistuu ja normalisoituu osaksi yleistä tietoa. Kun vaikkapa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ympärillä on riittävästi siihen nojaavaa tutkimusta, otetaan alkuperinen asia ikään kuin annettuna. Ilmaston läpeneminen on olemassa ja pahenee kaiken aikaa, vaikka jotkut (tutkijat) yrittäisivät toisin osoittaa. Piste. Joku argumenteista kaappaa vallan.

Uusi hallitseva "oppi" asioiden tilasta synnyttää uutta liiketoimintaa. Yhtäältä se on hyvä asia. Toisaalta se on resurssien tuhlausta, jos tämä oppi ei pidä paikkaansa. Tästä esimerkkinä puoli vuosisataa sitten syntynyt ravintorasvan vastainen oppi alkaa vähitellen paljastua epätodeksi. Sen ympärille syntyi paljon pöhihinää ja uusia yrittäjiä. Vaikuttaa siltä, että myös lääketeollisuus hyötyi valtavasti sivuvaikutusten siivoajana. Valitettavasti.

Tutkinus, kuten elämä yleensäkin, sisältää epävarmuuksia. Onnettomuuteen voi joutua vaikka olisi miten varovainen. Varmoida pidetyt asiat osoittautuvat joskus vääriksi. Niin tiede kuin elämäkin muuttuvat ajan virrassa. "Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää."  Monimutkaisuus (tahallinen tai tahaton) luo epävarmuuttaa. Tieteeseen (ja elämään) sisältyvä epävarmuus pitäisi tunnistaa ja tunnustaa. Tutkijan rooli on mielestäni tutkia, osallistua kriittiseen keskusteluun ja viestiä tulosten epävarmuuksista.

Poliittisten päättäjien rooli on puolestaan etsiä konsensus siihen, miten koko kehittynyttä maailmaa ahdistava asia ratkaistaan. Sanotaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Nykyään voisi sanoa, että politiikasta on tullut myös epävarmuuksien taidetta. Päätöksiä pitäisi pystyä tekemään vaillinaisen tiedon varassa. Samaan aikaan tulisi muistaa, että yhden palan huolimaton siirtely voi romauttaa suuren osan koko rakennelmasta.

Niin ammattipoliitikkojen kuin kansalaistenkin avaimenetsintäleikki jatkuu. Ensin lämpenee ja sitten viilenee, kuten tämän kevään sää. Toivottavasti kohta taas lämpenee.

Diabetes - uusi epidemia?

Eilen vietettiin Maailman terveyspäivää. Tänä vuonna  teemaksi on valittu diabetes, joka on nelinkertaistunut vuoteen 1980 verrattuna. 2014 diabetesta sairasti Hesarin mukaan 422 miljoonaa ihmistä ja kustannukset taudista olivat 728 miljardia euroa. Voidaan puhua epidemiasta, joka koettelee erityisesti kehittyneitä maita. Diabetes kiinnostaa tällaista ikääntyvää maallikkoakin, jolla ei (vielä) ole sokeritautia.

Aikoinaan lääkärit maistoivat diabeteksen asiakkaan virtsasta. Lääkärien onneksi nykyään sokeria voi analysoida siististi laitteilla. Kerrotaan, että ranskalaiset pienensivät diabeetikkojen leipäannosta hoitokeinona, kun varsinaisia lääkkeitä ei vielä ollut. Oli varmasti kova paikka patongin ystäville. Ruokavaliolla näyttää olevan suuri vaikutus II-tyypin diabeteksen syntyyn ja hoitoon.

Suomesta poistettiin makeisvero EU:n painostuksesta, ja tilalle mätkäistiin bensavero. Polttoainetta verottamalla edistetään ehkä liikuntaa, joka saattaa helpottaa diabetesta. Uskoakseni kansalaisten mahdollisesti lisääntyvä liikunta ei ollut polttoaineveron ensisijainen peruste. Saatu verohyöty voi tuhlaantua lisääntyneisiin diabeteshoitoihin.

Hyväksyisikö EU sokeriveron, joka toisi verotuksen piiriin kaiken, myös lisätyn, sokerin? Vero saattaisi vähentää sokerinkulutusta. Mielestäni diabeteksen kannalta kaiken elimistössä sokeriksi muuttuvan erityisverottaminen olisi paras ratkaisu. Näin siis, jos verotuksella halutaan asiaan vaikuttaa. Parasta olisi se, että ihmiset itse ymmärtäisivät sokerin ja tärkkelyksen vaikutukset terveyteen ja vähentäisivät niiden käyttöä. Syömällä sokerifirmat nurin!

Evoluutio on edelleen hidas prosessi, vaikka elintarviketuottajat ja ravintoidealistit muuta toivoisivat. Sokeriin ja suuriin määriin hiilihydraatteja emme ole sopeutuneet, emmekä täysin kasviksiin perustuvaan ruokavalioon. Varsinkin täällä pohjolassa kasviksia on perinteisesti saatu vain kausittain. Talvella ja keväällä syötiin lihaa ja kalaa sekä hiukan juureksia, jotka säilyivät marjoja ja harvoja hedelmiä paremmin. Elimistömme hyödyntää edelleen parhaiten eläinten sisäelimiä. Pähkinöiden ja kasviöljyjen ravinteet sen sijaan imeytyvät huonosti ihmisen ruuansulatuksessa. Liika proteiini muuttuu sekin glukoosiksi ja nostaa insuliinitasoa ja sitä kautta lisää diabetesriskiä ja lihavuutta. Rasvata tehtiin pahis melkein kaikkiin sairauksiin kolmenkymmen vuoden ajaksi. Nyt tilanne on onneksi muuttumassa: sokerin ja tärkkelyksen korvaajaksi uskalletaan jo suositella rasvaa.

Nykyään pohjoiseen kuljetetaan etelän hedelmiä ja vihanneksia tai lämmitetään kasvihuoneita, joissa jotkut vihannekset kasvavat läpi vuoden. Tämä houkuttelee kasvisten käytön lisäämiseen, mikä lienee hyvä asia. Sen sijaan vegaaniksi ryhtyminen tuntuu arveluttavalta niin ihmisen biologian kuin ilmastonkin näkökulmasta. Kasvissyönnin ravitsemuksellisia puutteita voi tietysti hoitaa lisäravinteilla ja kasvihuoneilmiötä kasvihuoneita lisäämällä - todellako? Jotkut lihakarjarodut pärjäävät hyvin Suomen ilmastossa ja hyödyntävät tehokkaasti heinää, jota meillä on omasta takaa.

Sote-uudistus lupaa entistä parempaa terveydenhoitoa. Hallintohimmelit eivät kuitenkaan ratkaise diabetesongelmaa eivätkä muitakaan terveysongelmia. Nykyiset ravitsemussuositukset tuottavat lisää sokeritautisia, joita hoidetaan lääkkeillä. Ajatus, että radikaali muutos ravinnossa voisi auttaa, ei mahdu käypään hoitoon. Uusi järjestelmä ei ihmistä auta, jos hoitokäytännöt eivät huomioi hänen tarpeitaan.

Business as usual -ajattelu lääkemarkkinoilla ja pian myös terveyden- ja sairaanhoidossa voi joltain osin jopa koitua kansalaisten hyväksi. Palvelu voi keskittyä asiakkaaseen ja hänen tarpeisiinsa. Turha odottelu ja potilaan pallottelu luukulta toiselle saattaa vähentyä. Toisaalta asiakkailla on rahat, joiden siirtäminen yrityksen tilille on keskeinen tavoite bisneksessä. Pahimmillaan myös bisneksen hoitoja ohjaava vaikutus lisääntyy entisestään.

We want results. Yrityksen pitää tuottaa omistajilleen tuloksia eli voittoa, mutta sen pitää myös lisätä yleistä hyvinvointia ja toimia hyväksyttävien arvojen mukaisesti. Tarvitaan lääke- ja sokerifirmoista riippumatonta tutkimusta ja yksilöllisiä hoitoratkaisuja. Uskon, että koko yhteiskunta ja erityisesti potilaat haluavat tuloksia eli riippumatonta tietoa diabeteksen ehkäisystä, hoidosta ja pienempiä kustannuksia.

Liha ja sisäelimet ovat ravinnon peruspilareita.

Perunalla marssitettin aikoinaan sotajoukkoja ja lihotettiin sikoja.

Retroilua piikkilangalla

Lapsuuteni maaseudulla karja-aitana käytettiin yleisesti piikkilankaa. Joskus piikkilngan tehoa vahvistettiin jopa sähköllä - siis sähköpaimenella. Myöhemmin metsälaidunten langat jäivät ansoiksi jälkipolville. Nykyään piikkilangan käyttö eläinten aitaamisessa on kiellettyä. Ihmisten aitauksissa se sen sijaan näyttää olevan nouseva trendi.

Vankilan muurien lisäksi piikkilankaa tarvitaan esimerkiksi Shengen-alueen turvaamiseen. Myös "luvattua maata" määritellään aitaamalla. Vaalituloksesta riippuen tulevaisuuden Yhdysvalloissa saattaa olla kysyntää suomalaiselle piikkilangalle. Piikkin profiilin pitäisi varmaan olla mallia Nato.

Jos omistaisi piikkilankatehtaan, näyttäisi tulevaisuuteni turvatulta. Suomessa on ainakin yksi tehdas, jonka valikoimiin piikkilanka kuuluu. Tulisikohan siitä vientikauppamme pelastaja? Toisaalta suomalainen sotilas voisi uudelleen koulutettuna työllistyä niin omille kuin maailman rajoillekin. Kuten tiedämme, Tuntemattoman sotilaan Koskela omien sanojensa mukaan "syö rautaa ja paskantaa kettinkiä". Ehkä tulevat koskelat voisivat korvata kettingin piikkilangalla.

Antropologi Mary Douglas esittää kirjassaan Puhtaus ja vaara, että ihmisillä ja kulttuureilla on taipumus pitää "paha" ja "epäilyttävä" etäällä itsestään. "Sisäpiiriin" pääsevät tutut, "puhtaat" ja "normaalit". "Ulkokehillä" ovat puolestaan vieraat, "saastaiset" ja "epänormaalit" esineet, ihmiset tai ilmiöt. Aikoinaan kaupunkia ympäröivä muuri suojasi sen asukkaita nukkavieruilta metsäläisiltä. Nyt halutaan pitää oudot kulttuurit, konfliktit ja taloutta rasittava pakolaisvirta etäällä lintukodoistamme. Lika on ainetta (ihmisiä) väärässä paikassa, Douglas tiivistää.

Douglasin mukaan kaikki raja-alueet ovat vaarallisia. Aukot rajapinnassa tekevät "puhtaasta" alueesta haavoittuvan. Euroopan "puhtaan" sisäpiirin kannalta vuotava Balkanin niemimaa on riski, jota joudutaan määrittelemään piikkilangoilla. Suomen ja Venäjän väliset vuodot pyritää puhdistamaan poliittis-hallinnollisilla rituaaleilla ilman fyysisiä aitarakennelmia.

Niin kauan kuin "lialta" puuttuu identiteetti, se ei ole vaarallista. Douglasin väite tarkoittanee käsiteltävässä asiassa, etteivät yksittäiset etäällä kotoaan harhailevat pakolaiset ole ongelma. Sen sijaan suurina massoina nämä muodostavat "normaalista" poikkeavia etnisiä ryhmittymiä. Pahimmillaan se johtaa ghettoutumiseen, jossa vieras ryhmä eristyy omalle alueelleen isäntäkulttuurin sisäpiiriin.

Jokainen kulttuuri kantaa huolta omista systeemeistään ja niden järjestyksestä sekä rituaaleista, jotka pitävät systeemiä pystyssä. Jokaisella kulttuurilla on myös oma käsityksensä normaalista ja moraalista, joka vaalii hyväksyttäväää toimintaa. Sekä normaalina pidetty että moraali ovat sidoksissa aikaan ja paikkaan. Niin kuin vanhat karja-aidat, jotka kerätään pois tai annetaan ruostua, uudetkin piikkilangat häviävät aikanaan.

Suuri kysymys on se, miten muurien ja aitojen pystyttelystä voitaisiin luopua. Historiasta on vaikea vastausta löytää. "Potentiaaliero", jännite ja toive paremmasta, on aina saanut ihmisvirrat liikkeelle. Ehkä maailman samanlaistuminen auttaa tässä asiassa: kun kaikkialla on tarjolla "sitä samaa", niin ei kannata lähteä minnekään.

Halpuuttaa ja halventaa

Suuri kauppaketju ”halpuuttaa” tuotteitaan näyttävästi. Toinen suurista tarjoaa ”eurolla enemmän”. Halpuuttaminen on mahdollista säästämällä, väitetään. Karsitaan sähkönkulutusta, hallintoa sekä investointeja ja henkilöresursseja, kertoo valikoimajohtaja Kauppalehden sivuilla.

Adjektiivista halpa johdettu hinnan laskemista kuvaava verbi on perinteisesti ollut halventaa. Se ei jostain syystä kauppajätille kelvannut. Ehkä perinteinen sanankäyttö olisi halventanut markkinointikampanjaa.

”Halpuuttaminen” oli viime vuoden sana, ja sama meno jatkuu edelleen. Lama houkuttelee halpuuttamaan ja halventamaan käsillä olevassa hetkessä, ei katsomaan eteenpäin. Lähes kaikki yritykset ja organisaatiot ovat liittyneet halpuuttajien rintamaan – paitsi monopolit ja laatua vaalivat organisaatiot. Edelliset ovat jääneet tai onnistuneet pääsemään markkinoiden yläpuolelle, ja niiden ei tarvitse hinnoista paljon välittää, kunhan muistavat nostaa niitä säännöllisesti. Jos taas laatu on keskeinen asiakaslupaus, firma satsaa erinomaisuuteen ja kilpailee sillä eikä hinnalla, kuten halpuuttajat.

Halpalentoyhtiöt ovat halpuuttamisen edelläkävijöitä. Irlantilainen Ryanair nosti ekolentämisen siivilleen. Karsittiin kaikki ylimääräinen pois sekä resursseista että palveluista. Firmaa kiinnosti myydä myös seisomapaikkoja lentokoneisiin. Pelkillä kabiinirepuilla matkustavat ilmeisesti kevensivät konetta niin, että matkustamoon olisi mahtunut muutama seisoskelijakin. Turvallisuusmääräykset estivät idean toteuttamisen – toistaiseksi.

VR halpuutti lippujaan, vaikka on saanut viime aikoina mediajulkisuutta pyytämättäkin. Edellisestä lippu-uudistuksesta ehti kulua muutama vuosi. Nyt karsitaan hintoja näyttävästi ja yksinkertaistetaan hinnoittelua halpalentomalliin. ”Sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan” mainostaa kyläkauppias.  Hinta ratkaisee, ajatellaan myös VR:llä.

Mielestäni halpuuttamisella kikkailu halventaa tuotetta ja palvelua.  Halpalennolla lentäessä tuntuu kuin istuisi paikallisbussissa. Matkustajalle tosin tarjotaan kolmioleipää ja kokista korkeaan hintaan. Kun tekee ostopäätöstä halpuutetusta sika-nautajauhenlihasta, tulee väkisinkin mieleen, ettei tämä muuten kelpaa kenellekään. Mikä sitä paitsi on ”oikea” hinta, kun ”ohjevähittäishinnat” kiellettiin jo vuosia sitten?

Hinnoilla kilpailu on laskenut tuotteiden ja palveluiden hintoja per se – siis erikseen tarkasteltuna. Ruispaloja saa oikeasti halvemmalla kuin pari vuotta sitten, jos haluaa syödä niitä. Kuala Lumpurista Hongkongiin pääsee todella edullisesti halpayhtiöllä.  Myös vanhat valtiolliset lentofirmat ovat lähteneet mukaan hintakisaan. Kokonaiskustannukset sivukuluineen voivat kuitenkin olla yhtä suuret kuin ennen halpuutusta – ehkä suuremmatkin.

Suorastaan perseestä hintojen halventamisen painottumisessa on se, että todelliset kustannukset paljastuvat asiakkaalle vähitellen. Asiakasta halvennetaan, kun hän vielä lähtöselvityksessä maksaa ”pakollisia” palvelumaksuja, joita hän ei huomannut matkaa tilatessaan. Tuottajaa halventavaa on se, kun hän huomaa joutuneensa halpuuttamisen maksajaksi, koska kauppa haluaa pitää tuloksensa kasvu-uralla. Halventavaa hintasota on henkilöstöä kohtaan, kun se huomaa tekevänsä entistä enemmän työtä halpuutetulla palkalla ja kun se tajuaa, ettei ihmisten ammattitaidolla ole paljon merkitystä.

Halpuuttaminen on osa markkinointia. Sillä tehdään yrityksen brändiä näkyväksi ja houkuttelevaksi. Kun halvennetaan, uskotaan, että se puree parhaiten asiakkaisiin. Markkinaihmiset uskovat pienimmän hinnan lumovoimaan, loitsuun, joka pistää ostamaan, vaikka lopputulos olisi asiakkaalle negatiivinen.

Onneksi samaan aikaan kasvaa ja kehittyy näkemys, joka painottaa laatua, eettisyyttä ja kokonaishyötyä enemmän kuin pelkkää hintaa. Nämä ihmiset haluavat ostaa lihaa tuottajilta, joiden naudat laiduntavat lähialueilla. He haluavat itse kasvattaa tai ostaa kasviksensa niin, että ne ovat terveellisiä ja että kokonaisuus on ekologisesti kestävää. He haluavat, että juuri ostettu pesukone pesee pyykkiä vielä 20 vuoden päästä. He ehkä haluavat matkustaa onnellisen finnairilaisen, veeärräläisen tai onnibussilaisen palvelemana, eikä itseensä ja työnantajaansa kyllästyneen beevirtasen firman kyydillä.

Hintasodan jälkeisessä maisemassa törröttää pari voittajaa, jotka sanelevat ”rauhan ehdot”. Pieniä firmoja ja työntekijöitä kyykytetään. ”Sotakorvauksina” kuluttaja-asiakkaat maksavat huonosta palvelusta entistä korkeampia hintoja. Tämä skenaario ei vielä ole väistämätön, mutta sen välttäminen edellyttää aktiivisia valintoja, jotka suuntaavat kehitystä toisaalle.

Yrityksen ei tarvitse olla olemassa vain tuottaakseen omistajilleen voittoa, vaan sen pontimena tulisi olla lisäarvon luominen asiakkaalle. Toisaalta asiakas on edelleen kuningas, vaikka kruunu on vaihtunut tarjouslehtiseen. Asiakasvaltaa kannattaa käyttää viisaasti.

Laadussa piilee lähitulevaisuuden todellinen haaste, johon kannattaa satsata jo nyt. Kyse on asiakkaan heräämisestä uuteen todellisuuteen, jossa on muitakin arvoja kuin halpa hinta. Hieman mukaillen: kilpailkaa toistenne palvelemisessa.

Työn arvon kurjistaminen

”Työn vaihtosuhde tarkoittaa -­ - sitä, paljonko täytyy tehdä ja millaisilla ehdoilla saadakseen säällisen elämän.” (Juha Siltala: Työelämän huonontumisen lyhyt historia, 10.)

Teki mieli lähteä perjantaina palkansaajien mielenosoitusta seuraamaan. Olisin voinut osallistuakin, silkasta solidaarisuudesta. Toki työtätekevän oikeutta päättää työsopimuksestaan kannattaa puolustaa. No, siis työmarkkinajärjestöjen sopimisoikeuden puolesta siellä ensisijaisesti protestoidaan. Joka tapauksessa ainakin fiilistelemään meinasin mennä.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että junalla tai bussilla ei Helsinkiin pääse perjantaina. Lentokyyti on liian kallis, ja omalla autolla en viitsi odotettavissa olevaan ruuhkaan tunkea. Jyväskylästä lähtee kuulemma 20 tilausbussia, mutta niihin en sosioekonomisen asemani (eläkkeellä oleva työntekijä) vuoksi mahdu. Pitäkää mielenosoituksenne. Katselen perjantaina sen sijaan Vain elämää -sarjaa kaupalliselta TV-kanavalta. Toivottavasti siellä on joku töissä.

IMF (Kansain välinen valuuttarahasto) kehuu Suomea. Hyviä päätöksiä suunnitellaan, mutta lisää samanlaisia tarvitaan. Työmarkkinoiden rakenteita pitäisi uudistaa, jotta saataisiin aikaan palkkaeroja. Palkoista sopiminen on ollut Suomessa liian solidaarista ja demokraattista. Eilisen tavoitteesta on tullut tulevaisuuden taakka.

Se, että palkallaan pärjää, mikä ennen tunnustettiin tavoiteltavaksi, ei toimi IMF-maailmassa. Suurten massojen palkat ovat liian korkeita. Kohtuullinen liksa ei kannusta ihmistä yrittämään, järkeilee IMF. Tarvitaan uusi sosioekonominen luokka kaikkien nykyisten alapuolelle, jotta bisnes pärjäisi maailman turuilla ja toreilla.

VR:n matkustajajunaliikennettä karsitaan terävällä vesurilla. Jyväskylän kautta kulkeva poikittainen junayhteys katkennee käytännössä kokonaan. Junailu hiljenee myös muualla, mutta erityisesti poikittaisliikennettä karsitaan. Matkustavaiset vähenevät. Olisiko Keuruun pakolaiskeskus toteutuessaan pelastanut junavuorot kassaroinnilta? Tuskin, sillä päätös vaikuttaa periaatteellisesta.

Junavuoroja korvataan busseilla. Linja-autojen etuna on se, että niitä voidaan kilpailuttaa. Pakolaisia ja ihmisiä yleensä voi kuljettaa vaikka taksilla, koska siinä toteutuu tulevaisuuden ihanteet: joustavuus ja yrittäjyys. Matkustajajunat kulkevat ihanne-Suomessa isojen kaupunkien välillä – enimmäkseen Helsinkiin ja Helsingistä.

Vaikuttaa siltä, että länsimaissa, Suomi mukaan lukien, on sitouduttu kurjistamisdevalvaatioon. Tässä mallissa toimeentulon rajamailla seikkaileva porukka tasaa talouden vaihteluita. Ikävä sanoa ääneen, mutta tätä kapitalismin inhottavaa puolta tukee myös valtiovalta toimillaan. Kapitalismi kuten sosialismikin pyrkivät sinänsä hyviin päämääriin. Molemmat kuitenkin näyttävät tarvitsevan valtion tukea onnistuakseen.

Esimerkiksi IMF osaltaan edistää kurjistamista. Se valvoo talouden lukujen ja valtion toimien oikeellisuutta uusliberalististen mittareiden mukaisesti. Valvonnasta huolimatta talouskriisejä on riittänyt ja riittänee tulevaisuudessakin.

Globaaleihin oppeihin sitoutuminen tulee pienelle maalle kalliiksi. Kansallisen omaisuuden, kuten rautateiden, ”rullaaminen” vaikuttaa hölmöläisten hommalta. Yhdessä rakennettua kannattaa vaalia, ei vain rahan takia, vaan myös oikeudenmukaisuuden ja keskinäisen luottamuksen vuoksi.

Paikallinen yliopisto lähettelee entisille opiskelijoilleen silloin tällöin Tiedonjyvä-lehteä. Sen uusimman numeron (2/2015) erään jutun otsikkona oli Eettisyys ja vastuullisuus houkuttelevat naisia johtamisen opintoihin. Artikkelissa todettiin, että Jyväskylässä tutkitaan laadullisesti yritys- ja johtamisetiikkaa.  Tällainen tutkimusote on maailmallakin harvinainen, väitettiin.

Juuri tällaisia laatunaisia ja -miehiä Suomessa tarvitaan. Organisaatioihin ja jopa politiikkaan pesiytyneet numerojohtajat tarvitsevat rinnalleen ihmisiä, jotka huolehtivat laadusta. Osaaminen, ihmiset ja asiakkaat luovat perustan tulokselle.

TV:n katselun sijaan taidan pikalukea Siltalan teoksen uudestaan perjantai-iltana.

Politiikka pois piilosta

Kolme ässän muotoista seisoo toisiaan tukien kertomassa tarinaa, joka vaikuttaa viisaalta. Nyt puhutaan tärkeistä asioista: tavoitteista, strategioista, prosessista, iteroinnista, kassavirrasta. Puhutaan hiukan myös arvoista, mutta miehekkäällä tavalla.

Sosiaalitädit ja -sedät, viherpipertäjät ja muut kiintiöhenkilöt sijoitetaan kolmanteen sektoriin, tai vaikka neljänteen jos haluavat kotonaan olla. Sieltä käsin saavat harrastaa, jos hyvää tahtoa ja rahoitusintoa riittää. Taloudenpito on ensimmäistä sektoria ja tarkoittaa, että huolehditaan ensisijaisesti markkinoista, siitä että bisnes pelaa. Toista eli julkista sektoria pitää kurittaa, jotta saadaan sossut, terkkarit ja pienet vihreät koloistaan yrittäjiksi.

Vanhassa tarinassa räätälit huijasivat kuninkaalta rahaa uskottelemalla tekevänsä hänelle vaatteita, jotka vain pätevät voivat nähdä. Kuningas keikisteli ilman vaatteita, kunnes pieni poika rohkeni paljastaa totuuden: kuninkaalla ei ole vaatteita.

Kolme ässää seisoo teräsmiespuvuissaan, eikä politikointia näe eikä kuule missään. Olemmeko kaikki epäpäteviä? Mihin politikointia tarvitaan, kun on visiot ja metodit kohdallaan? On epäpätevää politisoida keskeneräistä prosessia. Hallitusohjelma kulkee kuin Porkkalan juna toisen maailmansodan jälkeen. Luukut ikkunoissa ja pysäkeillä tarjoillaan virallisia lausuntoja.

Politiikan piilottaminen "asioiden" taakse on vanha keksintö. Kun jokin asia tai teko mielletään "välttämättömäksi"eli ei-poliittiseksi, sen toteutumismahdollisuudet paranevat. Politiikan piilottamista voi pitää politikoinnin strategiana, jolla hallitaan "pelikenttää".

Kolme ässää pitää politiikkaa piilossa selkänsä takana kabinetissa, mutta samalla he operoivat korvaavilla käsitteillä. Nämä käsitteet ovat bisneksestä ja sen johtamisesta. Mukaan kelpaa myös hiukan tekniikan sanastoa. Tällainen kielenkäyttö vetoaa niihin, jotka lähestyvät asioita talous ja tekniikka edellä. Hallituskausi ajatellaan projektiksi, jonka aikana talous pistetään kuntoon. Siihen ei kannata politiikkaa sotkea, koska se on haasteellista muutenkin.

Politiikka on kuollut, eläköön politiikka! Politiikka ei voi tyhjästä luoda eikä sitä voi hävittää. Molemmat lauseet ovat mukaelmia, mutta kertovat jotain yhteiskunnista. Kun vanha politiikka kuolee, syntyy uutta. Politiikka on aina kuulunut ihmisten yhteistoimintaan eikä sitä käsitekikkailulla hävitetä. Sen hämärryttäminen saattaa onnistua. Tilanne on sama kuin lapsuuteni piiloleikissä. Näytti siltä, että kaikki ovat hävinneet sillä aikaa, kun laskin silmät kiinni sataan. Viimeisetkin kuitenkin ilmestyivät, kun huusin: "Kaikki pois piilosta".

Kolme ässääkään ei pysty hävittämään politiikkaa. Ahtaastakin tilasta löytyy vaihtoehtoja, kun ne vain huomataan. Ässät saattavat muuttaa politiikan käytäntöjä ja tavoitteenasettelua. Heidän esimerkkinsä voi vaikuttaa siihen, kuinka yhteisiä asioita hoidetaan. Voi olla, että lähitulevaisuuden kokouksissa ja muissa yhteistyöfoorumeissa puhutaan enemmän insinöörikieltä kuin nykyisin.

Politiikka on dynaaminen laji. Niin pelitavat kuin pelikentätkin ovat jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä oppositiolla (varsinkin vasemmistolla) näyttää olevan vaikeaa. Edes hallituspuolueiden sisäisellä oppositiolla ei ole paljon pelitilaa. Peliä täytyy kuitenkin jatkaa. Vanhat kikat eivät välttämättä toimi, eikä entinen ”kulta-aika” ehkä palaa. Tarvitaan uusi uskottava tarina, joka toimii myös tulevissa haasteissa.

Politiikkaa ei vielä voi huutaa pois piiloistaan. Vaaleista on liian vähän aikaa. Etsijän on ensiksi tehtävä työnsä, paljastettava ainakin suurin osa kätköistä. Tarvitaan politikointia uusilla teemoilla ja vaihtoehdoilla. Pelkkä vallantavoittelu tai räksyttäminen ei riitä, vaan opposition on kyettävä ja uskallettava tehdä uusia pelinavauksia.

Valoisaa perinteistä juhannusta!

Evoluutio ja aika

Evoluution näkökulmasta aika on merkittävä tekijä. Muutos, olipa sitten kyse ihmisen rantautumisesta alkumerestä ja nousemisesta puuhun ja sieltä laskeutumisesta tai vastustuskyvyn syntymisestä, vie aikaa. Ihmisen aikakäsityksen muutos lähihistoriassa saa meidät unohtamaan, että olemme olioina muuttuneet vain vähän kirjoitetun historian aikana. Emme millään jaksaisi odottaa kymmeniä tai ehkä satoja sukupolvia, että sopeutuisimme 24/7-elämään. Samoin on kurjaa, että elimistömme edelleen hylkii kolajuomaa, vaikka se kehitettiin jo toistasataa vuotta sitten.

Evoluutio haittaa yhteiskunnan ja yritysten kehittymistä. Innovaatiot osoittautuvat usein harmillisiksi joko ihmiselle erityisesti tai luonnolle yleensä. Yritysten menestymisen ja työllisyyden kannalta evoluutiota tulisi nopeuttaa. Lääkkeillä on usein yhtä paljon haittavaikutuksia kuin hyötyjä. Esimerkkinä toimivat hyvin statiinit, nuo tuo tuottoisat kolesterolilääkkeet.

Ihmisen toiminta ohjaa evoluutiota. Kolajuomat ja sisäistä kelloa sotkevat toiminnot muovaavat hiljalleen niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin olemistamme. Muutos on kuitenkin riivatun hidasta. Lisäksi uudet sopeutumishaasteet, kuten oleskelu painottomassa tilassa, kolkuttavat jo ovella. Lisääntyminen samaa sukupuolta olevan kanssa pitäisi ratkaista tuota pikaa. Käytännössä koko sukupuoliajattelu vanhenee käsiin.

Samaan aikaan maailmassa on ryhmittymiä, jotka pyrkivät hidastamaan evoluutiota. Amissien, uskonnollisen ja vanhakantaisen usalaisen ryhmän, lisäksi on ilmaantunut muitakin jarruryhmittymiä, Esimerkiksi paleonpurijat eli luolamiesruokavaliota noudattavat yrittävät edistää ihmisten terveyttä syömällä esihistoriallisesti. Geenimme toimivat parhaiten paleoruokavaliolla, he väittävät.

Luolamiesaikaan evoluutiota, lajien kehittymistä, ohjasi lähinnä luonnonvalinta. Nopeimmat, vahvimmat, kestävimmät, ovelimmat selvisivät muita paremmin. Elinympäristö tietysti vaikutti siihen, mitä ominaisuuksia luonnonvalinta suosi. Evoluutio puolestaan tarkoittaa eliöiden geeniperimän muuttumista vastaamaan ympäristön haasteita. Kyse on sopeutumisesta.

Ihminen on yhä tyytymätön luonnonvalintaan. Geenistöjä halutaan manipuloida. Tämä koskee niin ihmisen omia geenejä kuin muiden eläinten ja kasvien perimää. Kuolemattomuus tai ainakin pitkäikäisyys houkuttaa ihmistä. Entistä parempi panos-tuottosuhde jalostuksessa tarkoittaa lihaksikkaita tai hyvämaitoisia nautoja hyviä viljasatoja olosuhteista riippumatta. Viljelykasvien geenien muokkaamista sanotaan GMO:ksi.

Elämä ilman riskejä on tylsää. Vuoristorataan halutaan, koska siihen liitetään mahdollisuus onnettomuuteen. Todennäköisyys on kuitenkin sopivan pieni. Tutkijaa innoittaa jonkun uuden ilmiön löytäminen ja sen mahdollinen globaali hyöty. Bisneshenkilöitä puolestaan kiinnostavat innovaatiot, joilla voi ansaita rahaa. Kaikkiin näihin liittyy riskejä. Jotkut riskeistä ovat henkilökohtaisia, toiset taas koko maapalloa koskevia.

Puuttuminen evoluutioon ja luonnonvalinnan prosesseihin lienee ihmiselle ominaista toimintaa. Se on ihmisen taakka. Ihmisen älyllinen kapasiteetti riittää tuhoamaan Telluksen. Lisäksi ihminen kykenee tekemään sen hyvää tarkoittaen. Lopettamalla GMO-viljan kontrollointi saadaan kaikille ihmisille riittävästi ruokaa. Sotimalla edistetään omaa ylivertaista demokratianäkemystä. Taloudellinen riski voi poikia rutkasti rahaa.

Tai sitten ei. Riskejä kannattaa ottaa, koska ne kehittävät, kun seuraukset ja niiden todennäköisyydet eivät liian suuria. Totaalinen tuho, joka lähes varmasti toteutuu, ei kannata. Mutta ohimenevä lihaskipu, joka melko varmasti vahvistaa lihaksia, saattaa olla kehittävää. Sijoita korkeintaan kymmenen prosenttia varoistasi korkean riskin sijoituksiin, on hyvä neuvo. Lottoamalla kaksi riviä viikossa ei paljon häviä, mutta parhaimmillaan tuotto on huima.

Käytä enimmäkseen sellaisia ruoka-aineita, joita ihminen on käyttänyt viimeiset tuhat vuotta, Tämä on evoluutiota kunnioittava neuvo. Jos haluat, niin tee kokeiluja kymmenellä prosentilla. Lasillinen kolajuomaa viikossa riittää riskiksi. Jo vajaan tuhannen vuoden kuluttua elimistömme ehkä sietää sitä.