Lämpenee, viilenee

Päätin täydentää Aikaveivi-blogia pitkästä aikaa. Ajatukset ovat viime aikoina pyörineet enimmäkseen Kuntoveivin puolella.

Lapsena meillä oli leikki, jossa piilotettiin jokin esine, useimmiten avain, jota sitten joku porukasta yritti etsiä. Esineen kätkijät ohjasivat etsijää "lämpenee, polttaa, viilenee" -komennoilla. Samalla he saivat viihdyttää itseään epävarman etsijän poukkoilulla. Joidenkin intressi saattoi olla jopa tahallisesti vaikeuttaa etsintää.

Nykyajan avaimenetsintää edustaa esimerkiksi ilmastonmuutos. Kuinka paljon ihminen voi siihen vaikuttaa ja millä tavalla? Tosin muitakin "leikkejä" on havaittavissa: terveyspuolella sopivan SOTEn tai ruokavalion etsintä. Tosin huoli ilmastosta näyttää ohjaavan myös ravitsemuskeskustelua. Se on eräänlainen metropoliittinen (elämäntyyliin ja ihmisenä olemiseen "taakkaan" liittyvä) ilmiö, jota "kasvispuolue" hallitsee. Lihansyöjät piilottelevat jauhelihapakettiaan härkäpapujalosteen alle. "Laitetaan tästä illalla ilmastoystävällistä ruokaa", huikataan naapurille. Papaijat laskevat ilmastoahdistusta, tai ainakin verenpainetta, väitetään.

Mökkikunnan keskustassa, etäällä metropoleista, siankylki nostetaan vielä estottomasti kassahihnalle. Maitopurkit ovat ovat kuitenkin sinisävyisiä, eivät punaisia kuten voisi olettaa. Niin se maailma vähitellen muuttuu. Itse uskon, että nautoja voidaan kasvattaa riittävän ilmastoystävällisesti, jos hyvää tahtoa riittää. Lehmä tekee selluloosasta (nurmesta) proteiinia tehokkaasti, mihin ihmisen ruoansulatus ei pysty. Yksimahainen ihmisen "lähisukulainen" gorilla elää enimmäkseen kasvisravinnolla ja on väkivahva. Sen ruoansulatuskanava on omaamme pidempi, joten se voi hyödyntää kasvisravintoa tehokkaasti. 

Hesari ehti uutisoida, että eräänä ilmaston lämpenemisen mittarina pidetyn Grönlannin Jakobshavnin jäätikön pieneneminen on pysähtynyt ja jopa kääntynyt kasvuun. No, eipä mennyt kuin pari viikkoa, kun ilmastoväki sai huokaista helpotuksesta: "Maalilman jäätiköt sulvat luultua nopeammin", otsikoi Helsingin Sanomat. Nyt taas lämpenee!

Onko ilmaston lämpenemisestä edes tarjolla tarjolla kylmiä faktoja? Vastaisin, että kyllä. Hiilidioksidipitoisuus on noussut ainakin viimeisen 60 vuoden ajan, mitä pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttajana. Mm. Hawajin Mauna Loan tilasto kertoo hiilidioksiidin vaihtelusta. Osa muutoksesta on ihmisestä riippumatonta ja osa meistä johtuvaa. Kumpi näistä on vaikuttavin ilmaston kannalta, on kiinnostava kysymys. Vain toiseen voimme itse vaikuttaa.

Millainen sitten on maapallon lämpötilan (ja hiilidioksidin) normaalivaihtelu? Kun aletaan puhua "normaalista", ollaan yleensä ennen pitkää vaikeuksissa. Ihmiset määrittelevät mielellään normaalin rajoja. "Tuo ei ole enää normaalia" tai "Raamatussakin [tai jossain muussa ns. pyhässä paperissa] tuollainen kielletään". Ilmastoa tutkiva tiede ei näytä tarjovan yhtä totuutta (tähänkään) asiaan. Myös ihmisen vaikutusta pidetään joko pienenä (n. 4%) tai suurena (olemme merkittävästi vaikuttaneet). suuri konsensus (75%) näyttää pitävän ihmistä ainakin jossain määrin syypäänä ilmaston lämpenemiseen.

Metsiä pidetään tärkeinä hiilinieluina.
Mutta millainen metsä nielee hiiltä parhaiten?

Yhdestä asiasta seuraa toinen. Konsensus ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttajista synnyttää uutta tutkimusta, joka nojaa hyväksyttyyn "tosiasiaan". Samalla alkuperäinen väite vahvistuu ja normalisoituu osaksi yleistä tietoa. Kun vaikkapa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ympärillä on riittävästi siihen nojaavaa tutkimusta, otetaan alkuperinen asia ikään kuin annettuna. Ilmaston läpeneminen on olemassa ja pahenee kaiken aikaa, vaikka jotkut (tutkijat) yrittäisivät toisin osoittaa. Piste. Joku argumenteista kaappaa vallan.

Uusi hallitseva "oppi" asioiden tilasta synnyttää uutta liiketoimintaa. Yhtäältä se on hyvä asia. Toisaalta se on resurssien tuhlausta, jos tämä oppi ei pidä paikkaansa. Tästä esimerkkinä puoli vuosisataa sitten syntynyt ravintorasvan vastainen oppi alkaa vähitellen paljastua epätodeksi. Sen ympärille syntyi paljon pöhihinää ja uusia yrittäjiä. Vaikuttaa siltä, että myös lääketeollisuus hyötyi valtavasti sivuvaikutusten siivoajana. Valitettavasti.

Tutkinus, kuten elämä yleensäkin, sisältää epävarmuuksia. Onnettomuuteen voi joutua vaikka olisi miten varovainen. Varmoida pidetyt asiat osoittautuvat joskus vääriksi. Niin tiede kuin elämäkin muuttuvat ajan virrassa. "Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää."  Monimutkaisuus (tahallinen tai tahaton) luo epävarmuuttaa. Tieteeseen (ja elämään) sisältyvä epävarmuus pitäisi tunnistaa ja tunnustaa. Tutkijan rooli on mielestäni tutkia, osallistua kriittiseen keskusteluun ja viestiä tulosten epävarmuuksista.

Poliittisten päättäjien rooli on puolestaan etsiä konsensus siihen, miten koko kehittynyttä maailmaa ahdistava asia ratkaistaan. Sanotaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Nykyään voisi sanoa, että politiikasta on tullut myös epävarmuuksien taidetta. Päätöksiä pitäisi pystyä tekemään vaillinaisen tiedon varassa. Samaan aikaan tulisi muistaa, että yhden palan huolimaton siirtely voi romauttaa suuren osan koko rakennelmasta.

Niin ammattipoliitikkojen kuin kansalaistenkin avaimenetsintäleikki jatkuu. Ensin lämpenee ja sitten viilenee, kuten tämän kevään sää. Toivottavasti kohta taas lämpenee.

Retroilua piikkilangalla

Lapsuuteni maaseudulla karja-aitana käytettiin yleisesti piikkilankaa. Joskus piikkilngan tehoa vahvistettiin jopa sähköllä - siis sähköpaimenella. Myöhemmin metsälaidunten langat jäivät ansoiksi jälkipolville. Nykyään piikkilangan käyttö eläinten aitaamisessa on kiellettyä. Ihmisten aitauksissa se sen sijaan näyttää olevan nouseva trendi.

Vankilan muurien lisäksi piikkilankaa tarvitaan esimerkiksi Shengen-alueen turvaamiseen. Myös "luvattua maata" määritellään aitaamalla. Vaalituloksesta riippuen tulevaisuuden Yhdysvalloissa saattaa olla kysyntää suomalaiselle piikkilangalle. Piikkin profiilin pitäisi varmaan olla mallia Nato.

Jos omistaisi piikkilankatehtaan, näyttäisi tulevaisuuteni turvatulta. Suomessa on ainakin yksi tehdas, jonka valikoimiin piikkilanka kuuluu. Tulisikohan siitä vientikauppamme pelastaja? Toisaalta suomalainen sotilas voisi uudelleen koulutettuna työllistyä niin omille kuin maailman rajoillekin. Kuten tiedämme, Tuntemattoman sotilaan Koskela omien sanojensa mukaan "syö rautaa ja paskantaa kettinkiä". Ehkä tulevat koskelat voisivat korvata kettingin piikkilangalla.

Antropologi Mary Douglas esittää kirjassaan Puhtaus ja vaara, että ihmisillä ja kulttuureilla on taipumus pitää "paha" ja "epäilyttävä" etäällä itsestään. "Sisäpiiriin" pääsevät tutut, "puhtaat" ja "normaalit". "Ulkokehillä" ovat puolestaan vieraat, "saastaiset" ja "epänormaalit" esineet, ihmiset tai ilmiöt. Aikoinaan kaupunkia ympäröivä muuri suojasi sen asukkaita nukkavieruilta metsäläisiltä. Nyt halutaan pitää oudot kulttuurit, konfliktit ja taloutta rasittava pakolaisvirta etäällä lintukodoistamme. Lika on ainetta (ihmisiä) väärässä paikassa, Douglas tiivistää.

Douglasin mukaan kaikki raja-alueet ovat vaarallisia. Aukot rajapinnassa tekevät "puhtaasta" alueesta haavoittuvan. Euroopan "puhtaan" sisäpiirin kannalta vuotava Balkanin niemimaa on riski, jota joudutaan määrittelemään piikkilangoilla. Suomen ja Venäjän väliset vuodot pyritää puhdistamaan poliittis-hallinnollisilla rituaaleilla ilman fyysisiä aitarakennelmia.

Niin kauan kuin "lialta" puuttuu identiteetti, se ei ole vaarallista. Douglasin väite tarkoittanee käsiteltävässä asiassa, etteivät yksittäiset etäällä kotoaan harhailevat pakolaiset ole ongelma. Sen sijaan suurina massoina nämä muodostavat "normaalista" poikkeavia etnisiä ryhmittymiä. Pahimmillaan se johtaa ghettoutumiseen, jossa vieras ryhmä eristyy omalle alueelleen isäntäkulttuurin sisäpiiriin.

Jokainen kulttuuri kantaa huolta omista systeemeistään ja niden järjestyksestä sekä rituaaleista, jotka pitävät systeemiä pystyssä. Jokaisella kulttuurilla on myös oma käsityksensä normaalista ja moraalista, joka vaalii hyväksyttäväää toimintaa. Sekä normaalina pidetty että moraali ovat sidoksissa aikaan ja paikkaan. Niin kuin vanhat karja-aidat, jotka kerätään pois tai annetaan ruostua, uudetkin piikkilangat häviävät aikanaan.

Suuri kysymys on se, miten muurien ja aitojen pystyttelystä voitaisiin luopua. Historiasta on vaikea vastausta löytää. "Potentiaaliero", jännite ja toive paremmasta, on aina saanut ihmisvirrat liikkeelle. Ehkä maailman samanlaistuminen auttaa tässä asiassa: kun kaikkialla on tarjolla "sitä samaa", niin ei kannata lähteä minnekään.