”Työn vaihtosuhde tarkoittaa - - sitä, paljonko täytyy
tehdä ja millaisilla ehdoilla saadakseen säällisen elämän.” (Juha Siltala:
Työelämän huonontumisen lyhyt historia, 10.)
Teki mieli lähteä perjantaina palkansaajien mielenosoitusta
seuraamaan. Olisin voinut osallistuakin, silkasta solidaarisuudesta. Toki
työtätekevän oikeutta päättää työsopimuksestaan kannattaa puolustaa. No, siis työmarkkinajärjestöjen
sopimisoikeuden puolesta siellä ensisijaisesti protestoidaan. Joka tapauksessa
ainakin fiilistelemään meinasin mennä.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että junalla tai bussilla ei
Helsinkiin pääse perjantaina. Lentokyyti on liian kallis, ja omalla autolla en
viitsi odotettavissa olevaan ruuhkaan tunkea. Jyväskylästä lähtee kuulemma 20
tilausbussia, mutta niihin en sosioekonomisen asemani (eläkkeellä oleva
työntekijä) vuoksi mahdu. Pitäkää mielenosoituksenne. Katselen perjantaina sen
sijaan Vain elämää -sarjaa kaupalliselta TV-kanavalta. Toivottavasti siellä on
joku töissä.
IMF (Kansain
välinen valuuttarahasto) kehuu Suomea. Hyviä päätöksiä suunnitellaan, mutta
lisää samanlaisia tarvitaan. Työmarkkinoiden rakenteita pitäisi uudistaa, jotta
saataisiin aikaan palkkaeroja. Palkoista sopiminen on ollut Suomessa liian
solidaarista ja demokraattista. Eilisen tavoitteesta on tullut tulevaisuuden
taakka.
Se, että palkallaan pärjää, mikä ennen tunnustettiin
tavoiteltavaksi, ei toimi IMF-maailmassa. Suurten massojen palkat ovat liian
korkeita. Kohtuullinen liksa ei kannusta ihmistä yrittämään, järkeilee IMF.
Tarvitaan uusi sosioekonominen luokka kaikkien nykyisten alapuolelle, jotta bisnes
pärjäisi maailman turuilla ja toreilla.
VR:n matkustajajunaliikennettä
karsitaan terävällä vesurilla. Jyväskylän kautta kulkeva poikittainen junayhteys
katkennee käytännössä kokonaan. Junailu hiljenee myös muualla, mutta
erityisesti poikittaisliikennettä karsitaan. Matkustavaiset vähenevät. Olisiko
Keuruun pakolaiskeskus toteutuessaan pelastanut junavuorot kassaroinnilta? Tuskin,
sillä päätös vaikuttaa periaatteellisesta.
Junavuoroja korvataan busseilla. Linja-autojen etuna on se,
että niitä voidaan kilpailuttaa. Pakolaisia ja ihmisiä yleensä voi kuljettaa
vaikka taksilla, koska siinä toteutuu tulevaisuuden ihanteet: joustavuus ja
yrittäjyys. Matkustajajunat kulkevat ihanne-Suomessa isojen kaupunkien välillä –
enimmäkseen Helsinkiin ja Helsingistä.
Vaikuttaa siltä,
että länsimaissa, Suomi mukaan lukien, on sitouduttu kurjistamisdevalvaatioon.
Tässä mallissa toimeentulon rajamailla seikkaileva porukka tasaa talouden
vaihteluita. Ikävä sanoa ääneen, mutta tätä kapitalismin inhottavaa puolta
tukee myös valtiovalta toimillaan. Kapitalismi kuten sosialismikin pyrkivät
sinänsä hyviin päämääriin. Molemmat kuitenkin näyttävät tarvitsevan valtion
tukea onnistuakseen.
Esimerkiksi IMF osaltaan edistää kurjistamista. Se valvoo
talouden lukujen ja valtion toimien oikeellisuutta uusliberalististen
mittareiden mukaisesti. Valvonnasta huolimatta talouskriisejä on riittänyt ja
riittänee tulevaisuudessakin.
Globaaleihin oppeihin sitoutuminen tulee pienelle maalle
kalliiksi. Kansallisen omaisuuden, kuten rautateiden, ”rullaaminen” vaikuttaa
hölmöläisten hommalta. Yhdessä rakennettua kannattaa vaalia, ei vain rahan
takia, vaan myös oikeudenmukaisuuden ja keskinäisen luottamuksen vuoksi.
Paikallinen yliopisto
lähettelee entisille opiskelijoilleen silloin tällöin Tiedonjyvä-lehteä. Sen uusimman
numeron (2/2015) erään jutun otsikkona oli Eettisyys ja vastuullisuus
houkuttelevat naisia johtamisen opintoihin. Artikkelissa todettiin, että
Jyväskylässä tutkitaan laadullisesti yritys- ja johtamisetiikkaa. Tällainen tutkimusote on maailmallakin
harvinainen, väitettiin.
Juuri tällaisia laatunaisia ja -miehiä Suomessa tarvitaan. Organisaatioihin
ja jopa politiikkaan pesiytyneet numerojohtajat tarvitsevat rinnalleen ihmisiä,
jotka huolehtivat laadusta. Osaaminen, ihmiset ja asiakkaat luovat perustan
tulokselle.
TV:n katselun sijaan taidan pikalukea Siltalan teoksen
uudestaan perjantai-iltana.
