Evoluutio ja aika

Evoluution näkökulmasta aika on merkittävä tekijä. Muutos, olipa sitten kyse ihmisen rantautumisesta alkumerestä ja nousemisesta puuhun ja sieltä laskeutumisesta tai vastustuskyvyn syntymisestä, vie aikaa. Ihmisen aikakäsityksen muutos lähihistoriassa saa meidät unohtamaan, että olemme olioina muuttuneet vain vähän kirjoitetun historian aikana. Emme millään jaksaisi odottaa kymmeniä tai ehkä satoja sukupolvia, että sopeutuisimme 24/7-elämään. Samoin on kurjaa, että elimistömme edelleen hylkii kolajuomaa, vaikka se kehitettiin jo toistasataa vuotta sitten.

Evoluutio haittaa yhteiskunnan ja yritysten kehittymistä. Innovaatiot osoittautuvat usein harmillisiksi joko ihmiselle erityisesti tai luonnolle yleensä. Yritysten menestymisen ja työllisyyden kannalta evoluutiota tulisi nopeuttaa. Lääkkeillä on usein yhtä paljon haittavaikutuksia kuin hyötyjä. Esimerkkinä toimivat hyvin statiinit, nuo tuo tuottoisat kolesterolilääkkeet.

Ihmisen toiminta ohjaa evoluutiota. Kolajuomat ja sisäistä kelloa sotkevat toiminnot muovaavat hiljalleen niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin olemistamme. Muutos on kuitenkin riivatun hidasta. Lisäksi uudet sopeutumishaasteet, kuten oleskelu painottomassa tilassa, kolkuttavat jo ovella. Lisääntyminen samaa sukupuolta olevan kanssa pitäisi ratkaista tuota pikaa. Käytännössä koko sukupuoliajattelu vanhenee käsiin.

Samaan aikaan maailmassa on ryhmittymiä, jotka pyrkivät hidastamaan evoluutiota. Amissien, uskonnollisen ja vanhakantaisen usalaisen ryhmän, lisäksi on ilmaantunut muitakin jarruryhmittymiä, Esimerkiksi paleonpurijat eli luolamiesruokavaliota noudattavat yrittävät edistää ihmisten terveyttä syömällä esihistoriallisesti. Geenimme toimivat parhaiten paleoruokavaliolla, he väittävät.

Luolamiesaikaan evoluutiota, lajien kehittymistä, ohjasi lähinnä luonnonvalinta. Nopeimmat, vahvimmat, kestävimmät, ovelimmat selvisivät muita paremmin. Elinympäristö tietysti vaikutti siihen, mitä ominaisuuksia luonnonvalinta suosi. Evoluutio puolestaan tarkoittaa eliöiden geeniperimän muuttumista vastaamaan ympäristön haasteita. Kyse on sopeutumisesta.

Ihminen on yhä tyytymätön luonnonvalintaan. Geenistöjä halutaan manipuloida. Tämä koskee niin ihmisen omia geenejä kuin muiden eläinten ja kasvien perimää. Kuolemattomuus tai ainakin pitkäikäisyys houkuttaa ihmistä. Entistä parempi panos-tuottosuhde jalostuksessa tarkoittaa lihaksikkaita tai hyvämaitoisia nautoja hyviä viljasatoja olosuhteista riippumatta. Viljelykasvien geenien muokkaamista sanotaan GMO:ksi.

Elämä ilman riskejä on tylsää. Vuoristorataan halutaan, koska siihen liitetään mahdollisuus onnettomuuteen. Todennäköisyys on kuitenkin sopivan pieni. Tutkijaa innoittaa jonkun uuden ilmiön löytäminen ja sen mahdollinen globaali hyöty. Bisneshenkilöitä puolestaan kiinnostavat innovaatiot, joilla voi ansaita rahaa. Kaikkiin näihin liittyy riskejä. Jotkut riskeistä ovat henkilökohtaisia, toiset taas koko maapalloa koskevia.

Puuttuminen evoluutioon ja luonnonvalinnan prosesseihin lienee ihmiselle ominaista toimintaa. Se on ihmisen taakka. Ihmisen älyllinen kapasiteetti riittää tuhoamaan Telluksen. Lisäksi ihminen kykenee tekemään sen hyvää tarkoittaen. Lopettamalla GMO-viljan kontrollointi saadaan kaikille ihmisille riittävästi ruokaa. Sotimalla edistetään omaa ylivertaista demokratianäkemystä. Taloudellinen riski voi poikia rutkasti rahaa.

Tai sitten ei. Riskejä kannattaa ottaa, koska ne kehittävät, kun seuraukset ja niiden todennäköisyydet eivät liian suuria. Totaalinen tuho, joka lähes varmasti toteutuu, ei kannata. Mutta ohimenevä lihaskipu, joka melko varmasti vahvistaa lihaksia, saattaa olla kehittävää. Sijoita korkeintaan kymmenen prosenttia varoistasi korkean riskin sijoituksiin, on hyvä neuvo. Lottoamalla kaksi riviä viikossa ei paljon häviä, mutta parhaimmillaan tuotto on huima.

Käytä enimmäkseen sellaisia ruoka-aineita, joita ihminen on käyttänyt viimeiset tuhat vuotta, Tämä on evoluutiota kunnioittava neuvo. Jos haluat, niin tee kokeiluja kymmenellä prosentilla. Lasillinen kolajuomaa viikossa riittää riskiksi. Jo vajaan tuhannen vuoden kuluttua elimistömme ehkä sietää sitä.

Aikuisten kuplaleikit

Puhaltelin pikku-Leevin yksivuotissyntymäpäivien kunniaksi saippuakuplia. Synttärisankari ihmetteli hitaasti leijuvia ja nopeasti puhkeavia kuplia silmät suurina. Pientä kättä houkutti kiiltävä kummajainen. Otetta siitä ei saanut. Pieni hipaisu, ja pallo on poissa.

Myös aikuiset ihmettelevät joskus kupliaan. Varsinkin toisten kuplat kiinnostavat. Aikuisten kuplat poikkeavat lasten kuplista siksi, että ne saattavat kestää vuosisatoja ja aikuiset sijoittavat itsensä näihin kupliin. Näin kävi eduskuntavaalien jälkipelissä.

Vaalien jälkihuurut kuplivat ainakin punavihreinä älykkökuplina, muhevina maatiaiskuplina, sirkkelin terävinä peruskuplina ja liberaaleina Helsinki-kuplina. Etelä-Suomessa viihtyvät kulttuurikuplat, joissa asustavat tuntevat olonsa uhatuksi. Kenttäsirkkelit ja paskatalikot saattavat puhkoa ylilastissa liihottavia kulttuurikuplia.

Maalaiskuplasta katsottuna todellinen elämä rakentuu tekemiselle ja luonnonvarojen järkevälle hyödyntämiselle. Kaupunkilaisten samppanjalasien kuplat kuvaavat moisen elämän pinnallisuutta ja haavoittuvuutta. Makea elämä ei kauan kestä. Puolangan pessimisti ei pety.

Ihmiset puhaltavat kuplia ympärilleen. Niin tekevät niin yksilöt kuin erilaiset ryhmätkin. Kupla tarjoaa suojan, turvaa jäsenilleen. Kuplassa on selvät rajat, ja rajojen tuottama luottamus. Toiset kuplat ovat arvaamattomia. Niissä on omat rajansa ja sääntönsä. Naapurikupla voi pahimmillaan näyttäytyä vihollisena. Sen tavoitteista ei voi olla varma.

Joskus saippuakuplat yhdistyvät. Hallitustunnustelija Juha Sipilä koettaa yhdistää erilaisilta näyttäviä kuplia. Luottamukseen riittää puheenjohtaja Antti Rinteen sana. Oikeasti Sipilä ei tiedä, mitä Rinteen kuplassa tapahtuu, riittääkö luottamus yhteiseen kestävään toimintaan. Riskejä joudutaan ottamaan epätäydellisessä maailmassa.

Poliittiset kuplat syntyvät, kun ihmiset muodostavat ryhmiä. Joskus ryhmästä tulee löyhä, helposti puhkeava. Toisinaan se kestää kovaa tökkimistä – tai jopa vahvistuu siitä. Ryhmä toiminnassa voidaan havaita erilaisia kehitysvaiheita, jotka luonnehtivat sen yhteistyökykyä.

Robert Tuckman julkaisi jo 1965 mallinsa ryhmän kehitysvaiheista. hänen mukaansa jokainen ryhmä käy läpi muodostumis-, kuohunta-, vakiintumis- ja kypsän toiminnan vaiheet. Myöhemmin (1977) Tuckman lisäsi malliinsa vielä lopetusvaiheen. Vaiheet eivät seuraa toisiaan kellonlailla vaan ryhmä voi kehittyessään ”taantua” tai ohittaa jonkun vaiheen nopeasti.

Toinen, edellistäkin vanhempi, kupla-ajattelija on Johan Huizinga. Teoksessaan Leikkivä ihminen (1945) hän väittää, että leikit ja varsinkin leikkipaikat ovat todellisuuskuplia yleisen todellisuuden keskellä. Politiikkaa sanotaan usein peliksi, mutta Huizingalle pelikin on leikkiä. Esimerkiksi eduskuntatalo ja työpaikka ovat tämän mukaan leikkipaikkoja, jotka ovat pyhitettyjä tietylle toiminnalle. Näissä paikoissa vallitsevat tietyt leikille tyypilliset säännöt.

Aikuisten kuplaleikit eivät ehkä eroa paljon lasten vastaavista. Leikkivät ryhmät muodostuvat samaan tapaan. Kuplat puhkeavat aikanaan ja uusia puhalletaan tilalle. Aikuiset leikkijät eivät tunnista leikkivänsä, kuten lapsetkaan eivät aina tiedosta omaa leikkiään.

Leikkimielistä vappua! Sima kannattaa nauttia ennen kuin kaikki kuplat katoavat.