Diabetes - uusi epidemia?

Eilen vietettiin Maailman terveyspäivää. Tänä vuonna  teemaksi on valittu diabetes, joka on nelinkertaistunut vuoteen 1980 verrattuna. 2014 diabetesta sairasti Hesarin mukaan 422 miljoonaa ihmistä ja kustannukset taudista olivat 728 miljardia euroa. Voidaan puhua epidemiasta, joka koettelee erityisesti kehittyneitä maita. Diabetes kiinnostaa tällaista ikääntyvää maallikkoakin, jolla ei (vielä) ole sokeritautia.

Aikoinaan lääkärit maistoivat diabeteksen asiakkaan virtsasta. Lääkärien onneksi nykyään sokeria voi analysoida siististi laitteilla. Kerrotaan, että ranskalaiset pienensivät diabeetikkojen leipäannosta hoitokeinona, kun varsinaisia lääkkeitä ei vielä ollut. Oli varmasti kova paikka patongin ystäville. Ruokavaliolla näyttää olevan suuri vaikutus II-tyypin diabeteksen syntyyn ja hoitoon.

Suomesta poistettiin makeisvero EU:n painostuksesta, ja tilalle mätkäistiin bensavero. Polttoainetta verottamalla edistetään ehkä liikuntaa, joka saattaa helpottaa diabetesta. Uskoakseni kansalaisten mahdollisesti lisääntyvä liikunta ei ollut polttoaineveron ensisijainen peruste. Saatu verohyöty voi tuhlaantua lisääntyneisiin diabeteshoitoihin.

Hyväksyisikö EU sokeriveron, joka toisi verotuksen piiriin kaiken, myös lisätyn, sokerin? Vero saattaisi vähentää sokerinkulutusta. Mielestäni diabeteksen kannalta kaiken elimistössä sokeriksi muuttuvan erityisverottaminen olisi paras ratkaisu. Näin siis, jos verotuksella halutaan asiaan vaikuttaa. Parasta olisi se, että ihmiset itse ymmärtäisivät sokerin ja tärkkelyksen vaikutukset terveyteen ja vähentäisivät niiden käyttöä. Syömällä sokerifirmat nurin!

Evoluutio on edelleen hidas prosessi, vaikka elintarviketuottajat ja ravintoidealistit muuta toivoisivat. Sokeriin ja suuriin määriin hiilihydraatteja emme ole sopeutuneet, emmekä täysin kasviksiin perustuvaan ruokavalioon. Varsinkin täällä pohjolassa kasviksia on perinteisesti saatu vain kausittain. Talvella ja keväällä syötiin lihaa ja kalaa sekä hiukan juureksia, jotka säilyivät marjoja ja harvoja hedelmiä paremmin. Elimistömme hyödyntää edelleen parhaiten eläinten sisäelimiä. Pähkinöiden ja kasviöljyjen ravinteet sen sijaan imeytyvät huonosti ihmisen ruuansulatuksessa. Liika proteiini muuttuu sekin glukoosiksi ja nostaa insuliinitasoa ja sitä kautta lisää diabetesriskiä ja lihavuutta. Rasvata tehtiin pahis melkein kaikkiin sairauksiin kolmenkymmen vuoden ajaksi. Nyt tilanne on onneksi muuttumassa: sokerin ja tärkkelyksen korvaajaksi uskalletaan jo suositella rasvaa.

Nykyään pohjoiseen kuljetetaan etelän hedelmiä ja vihanneksia tai lämmitetään kasvihuoneita, joissa jotkut vihannekset kasvavat läpi vuoden. Tämä houkuttelee kasvisten käytön lisäämiseen, mikä lienee hyvä asia. Sen sijaan vegaaniksi ryhtyminen tuntuu arveluttavalta niin ihmisen biologian kuin ilmastonkin näkökulmasta. Kasvissyönnin ravitsemuksellisia puutteita voi tietysti hoitaa lisäravinteilla ja kasvihuoneilmiötä kasvihuoneita lisäämällä - todellako? Jotkut lihakarjarodut pärjäävät hyvin Suomen ilmastossa ja hyödyntävät tehokkaasti heinää, jota meillä on omasta takaa.

Sote-uudistus lupaa entistä parempaa terveydenhoitoa. Hallintohimmelit eivät kuitenkaan ratkaise diabetesongelmaa eivätkä muitakaan terveysongelmia. Nykyiset ravitsemussuositukset tuottavat lisää sokeritautisia, joita hoidetaan lääkkeillä. Ajatus, että radikaali muutos ravinnossa voisi auttaa, ei mahdu käypään hoitoon. Uusi järjestelmä ei ihmistä auta, jos hoitokäytännöt eivät huomioi hänen tarpeitaan.

Business as usual -ajattelu lääkemarkkinoilla ja pian myös terveyden- ja sairaanhoidossa voi joltain osin jopa koitua kansalaisten hyväksi. Palvelu voi keskittyä asiakkaaseen ja hänen tarpeisiinsa. Turha odottelu ja potilaan pallottelu luukulta toiselle saattaa vähentyä. Toisaalta asiakkailla on rahat, joiden siirtäminen yrityksen tilille on keskeinen tavoite bisneksessä. Pahimmillaan myös bisneksen hoitoja ohjaava vaikutus lisääntyy entisestään.

We want results. Yrityksen pitää tuottaa omistajilleen tuloksia eli voittoa, mutta sen pitää myös lisätä yleistä hyvinvointia ja toimia hyväksyttävien arvojen mukaisesti. Tarvitaan lääke- ja sokerifirmoista riippumatonta tutkimusta ja yksilöllisiä hoitoratkaisuja. Uskon, että koko yhteiskunta ja erityisesti potilaat haluavat tuloksia eli riippumatonta tietoa diabeteksen ehkäisystä, hoidosta ja pienempiä kustannuksia.

Liha ja sisäelimet ovat ravinnon peruspilareita.

Perunalla marssitettin aikoinaan sotajoukkoja ja lihotettiin sikoja.

Retroilua piikkilangalla

Lapsuuteni maaseudulla karja-aitana käytettiin yleisesti piikkilankaa. Joskus piikkilngan tehoa vahvistettiin jopa sähköllä - siis sähköpaimenella. Myöhemmin metsälaidunten langat jäivät ansoiksi jälkipolville. Nykyään piikkilangan käyttö eläinten aitaamisessa on kiellettyä. Ihmisten aitauksissa se sen sijaan näyttää olevan nouseva trendi.

Vankilan muurien lisäksi piikkilankaa tarvitaan esimerkiksi Shengen-alueen turvaamiseen. Myös "luvattua maata" määritellään aitaamalla. Vaalituloksesta riippuen tulevaisuuden Yhdysvalloissa saattaa olla kysyntää suomalaiselle piikkilangalle. Piikkin profiilin pitäisi varmaan olla mallia Nato.

Jos omistaisi piikkilankatehtaan, näyttäisi tulevaisuuteni turvatulta. Suomessa on ainakin yksi tehdas, jonka valikoimiin piikkilanka kuuluu. Tulisikohan siitä vientikauppamme pelastaja? Toisaalta suomalainen sotilas voisi uudelleen koulutettuna työllistyä niin omille kuin maailman rajoillekin. Kuten tiedämme, Tuntemattoman sotilaan Koskela omien sanojensa mukaan "syö rautaa ja paskantaa kettinkiä". Ehkä tulevat koskelat voisivat korvata kettingin piikkilangalla.

Antropologi Mary Douglas esittää kirjassaan Puhtaus ja vaara, että ihmisillä ja kulttuureilla on taipumus pitää "paha" ja "epäilyttävä" etäällä itsestään. "Sisäpiiriin" pääsevät tutut, "puhtaat" ja "normaalit". "Ulkokehillä" ovat puolestaan vieraat, "saastaiset" ja "epänormaalit" esineet, ihmiset tai ilmiöt. Aikoinaan kaupunkia ympäröivä muuri suojasi sen asukkaita nukkavieruilta metsäläisiltä. Nyt halutaan pitää oudot kulttuurit, konfliktit ja taloutta rasittava pakolaisvirta etäällä lintukodoistamme. Lika on ainetta (ihmisiä) väärässä paikassa, Douglas tiivistää.

Douglasin mukaan kaikki raja-alueet ovat vaarallisia. Aukot rajapinnassa tekevät "puhtaasta" alueesta haavoittuvan. Euroopan "puhtaan" sisäpiirin kannalta vuotava Balkanin niemimaa on riski, jota joudutaan määrittelemään piikkilangoilla. Suomen ja Venäjän väliset vuodot pyritää puhdistamaan poliittis-hallinnollisilla rituaaleilla ilman fyysisiä aitarakennelmia.

Niin kauan kuin "lialta" puuttuu identiteetti, se ei ole vaarallista. Douglasin väite tarkoittanee käsiteltävässä asiassa, etteivät yksittäiset etäällä kotoaan harhailevat pakolaiset ole ongelma. Sen sijaan suurina massoina nämä muodostavat "normaalista" poikkeavia etnisiä ryhmittymiä. Pahimmillaan se johtaa ghettoutumiseen, jossa vieras ryhmä eristyy omalle alueelleen isäntäkulttuurin sisäpiiriin.

Jokainen kulttuuri kantaa huolta omista systeemeistään ja niden järjestyksestä sekä rituaaleista, jotka pitävät systeemiä pystyssä. Jokaisella kulttuurilla on myös oma käsityksensä normaalista ja moraalista, joka vaalii hyväksyttäväää toimintaa. Sekä normaalina pidetty että moraali ovat sidoksissa aikaan ja paikkaan. Niin kuin vanhat karja-aidat, jotka kerätään pois tai annetaan ruostua, uudetkin piikkilangat häviävät aikanaan.

Suuri kysymys on se, miten muurien ja aitojen pystyttelystä voitaisiin luopua. Historiasta on vaikea vastausta löytää. "Potentiaaliero", jännite ja toive paremmasta, on aina saanut ihmisvirrat liikkeelle. Ehkä maailman samanlaistuminen auttaa tässä asiassa: kun kaikkialla on tarjolla "sitä samaa", niin ei kannata lähteä minnekään.

Halpuuttaa ja halventaa

Suuri kauppaketju ”halpuuttaa” tuotteitaan näyttävästi. Toinen suurista tarjoaa ”eurolla enemmän”. Halpuuttaminen on mahdollista säästämällä, väitetään. Karsitaan sähkönkulutusta, hallintoa sekä investointeja ja henkilöresursseja, kertoo valikoimajohtaja Kauppalehden sivuilla.

Adjektiivista halpa johdettu hinnan laskemista kuvaava verbi on perinteisesti ollut halventaa. Se ei jostain syystä kauppajätille kelvannut. Ehkä perinteinen sanankäyttö olisi halventanut markkinointikampanjaa.

”Halpuuttaminen” oli viime vuoden sana, ja sama meno jatkuu edelleen. Lama houkuttelee halpuuttamaan ja halventamaan käsillä olevassa hetkessä, ei katsomaan eteenpäin. Lähes kaikki yritykset ja organisaatiot ovat liittyneet halpuuttajien rintamaan – paitsi monopolit ja laatua vaalivat organisaatiot. Edelliset ovat jääneet tai onnistuneet pääsemään markkinoiden yläpuolelle, ja niiden ei tarvitse hinnoista paljon välittää, kunhan muistavat nostaa niitä säännöllisesti. Jos taas laatu on keskeinen asiakaslupaus, firma satsaa erinomaisuuteen ja kilpailee sillä eikä hinnalla, kuten halpuuttajat.

Halpalentoyhtiöt ovat halpuuttamisen edelläkävijöitä. Irlantilainen Ryanair nosti ekolentämisen siivilleen. Karsittiin kaikki ylimääräinen pois sekä resursseista että palveluista. Firmaa kiinnosti myydä myös seisomapaikkoja lentokoneisiin. Pelkillä kabiinirepuilla matkustavat ilmeisesti kevensivät konetta niin, että matkustamoon olisi mahtunut muutama seisoskelijakin. Turvallisuusmääräykset estivät idean toteuttamisen – toistaiseksi.

VR halpuutti lippujaan, vaikka on saanut viime aikoina mediajulkisuutta pyytämättäkin. Edellisestä lippu-uudistuksesta ehti kulua muutama vuosi. Nyt karsitaan hintoja näyttävästi ja yksinkertaistetaan hinnoittelua halpalentomalliin. ”Sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan” mainostaa kyläkauppias.  Hinta ratkaisee, ajatellaan myös VR:llä.

Mielestäni halpuuttamisella kikkailu halventaa tuotetta ja palvelua.  Halpalennolla lentäessä tuntuu kuin istuisi paikallisbussissa. Matkustajalle tosin tarjotaan kolmioleipää ja kokista korkeaan hintaan. Kun tekee ostopäätöstä halpuutetusta sika-nautajauhenlihasta, tulee väkisinkin mieleen, ettei tämä muuten kelpaa kenellekään. Mikä sitä paitsi on ”oikea” hinta, kun ”ohjevähittäishinnat” kiellettiin jo vuosia sitten?

Hinnoilla kilpailu on laskenut tuotteiden ja palveluiden hintoja per se – siis erikseen tarkasteltuna. Ruispaloja saa oikeasti halvemmalla kuin pari vuotta sitten, jos haluaa syödä niitä. Kuala Lumpurista Hongkongiin pääsee todella edullisesti halpayhtiöllä.  Myös vanhat valtiolliset lentofirmat ovat lähteneet mukaan hintakisaan. Kokonaiskustannukset sivukuluineen voivat kuitenkin olla yhtä suuret kuin ennen halpuutusta – ehkä suuremmatkin.

Suorastaan perseestä hintojen halventamisen painottumisessa on se, että todelliset kustannukset paljastuvat asiakkaalle vähitellen. Asiakasta halvennetaan, kun hän vielä lähtöselvityksessä maksaa ”pakollisia” palvelumaksuja, joita hän ei huomannut matkaa tilatessaan. Tuottajaa halventavaa on se, kun hän huomaa joutuneensa halpuuttamisen maksajaksi, koska kauppa haluaa pitää tuloksensa kasvu-uralla. Halventavaa hintasota on henkilöstöä kohtaan, kun se huomaa tekevänsä entistä enemmän työtä halpuutetulla palkalla ja kun se tajuaa, ettei ihmisten ammattitaidolla ole paljon merkitystä.

Halpuuttaminen on osa markkinointia. Sillä tehdään yrityksen brändiä näkyväksi ja houkuttelevaksi. Kun halvennetaan, uskotaan, että se puree parhaiten asiakkaisiin. Markkinaihmiset uskovat pienimmän hinnan lumovoimaan, loitsuun, joka pistää ostamaan, vaikka lopputulos olisi asiakkaalle negatiivinen.

Onneksi samaan aikaan kasvaa ja kehittyy näkemys, joka painottaa laatua, eettisyyttä ja kokonaishyötyä enemmän kuin pelkkää hintaa. Nämä ihmiset haluavat ostaa lihaa tuottajilta, joiden naudat laiduntavat lähialueilla. He haluavat itse kasvattaa tai ostaa kasviksensa niin, että ne ovat terveellisiä ja että kokonaisuus on ekologisesti kestävää. He haluavat, että juuri ostettu pesukone pesee pyykkiä vielä 20 vuoden päästä. He ehkä haluavat matkustaa onnellisen finnairilaisen, veeärräläisen tai onnibussilaisen palvelemana, eikä itseensä ja työnantajaansa kyllästyneen beevirtasen firman kyydillä.

Hintasodan jälkeisessä maisemassa törröttää pari voittajaa, jotka sanelevat ”rauhan ehdot”. Pieniä firmoja ja työntekijöitä kyykytetään. ”Sotakorvauksina” kuluttaja-asiakkaat maksavat huonosta palvelusta entistä korkeampia hintoja. Tämä skenaario ei vielä ole väistämätön, mutta sen välttäminen edellyttää aktiivisia valintoja, jotka suuntaavat kehitystä toisaalle.

Yrityksen ei tarvitse olla olemassa vain tuottaakseen omistajilleen voittoa, vaan sen pontimena tulisi olla lisäarvon luominen asiakkaalle. Toisaalta asiakas on edelleen kuningas, vaikka kruunu on vaihtunut tarjouslehtiseen. Asiakasvaltaa kannattaa käyttää viisaasti.

Laadussa piilee lähitulevaisuuden todellinen haaste, johon kannattaa satsata jo nyt. Kyse on asiakkaan heräämisestä uuteen todellisuuteen, jossa on muitakin arvoja kuin halpa hinta. Hieman mukaillen: kilpailkaa toistenne palvelemisessa.