Aikuisten kuplaleikit

Puhaltelin pikku-Leevin yksivuotissyntymäpäivien kunniaksi saippuakuplia. Synttärisankari ihmetteli hitaasti leijuvia ja nopeasti puhkeavia kuplia silmät suurina. Pientä kättä houkutti kiiltävä kummajainen. Otetta siitä ei saanut. Pieni hipaisu, ja pallo on poissa.

Myös aikuiset ihmettelevät joskus kupliaan. Varsinkin toisten kuplat kiinnostavat. Aikuisten kuplat poikkeavat lasten kuplista siksi, että ne saattavat kestää vuosisatoja ja aikuiset sijoittavat itsensä näihin kupliin. Näin kävi eduskuntavaalien jälkipelissä.

Vaalien jälkihuurut kuplivat ainakin punavihreinä älykkökuplina, muhevina maatiaiskuplina, sirkkelin terävinä peruskuplina ja liberaaleina Helsinki-kuplina. Etelä-Suomessa viihtyvät kulttuurikuplat, joissa asustavat tuntevat olonsa uhatuksi. Kenttäsirkkelit ja paskatalikot saattavat puhkoa ylilastissa liihottavia kulttuurikuplia.

Maalaiskuplasta katsottuna todellinen elämä rakentuu tekemiselle ja luonnonvarojen järkevälle hyödyntämiselle. Kaupunkilaisten samppanjalasien kuplat kuvaavat moisen elämän pinnallisuutta ja haavoittuvuutta. Makea elämä ei kauan kestä. Puolangan pessimisti ei pety.

Ihmiset puhaltavat kuplia ympärilleen. Niin tekevät niin yksilöt kuin erilaiset ryhmätkin. Kupla tarjoaa suojan, turvaa jäsenilleen. Kuplassa on selvät rajat, ja rajojen tuottama luottamus. Toiset kuplat ovat arvaamattomia. Niissä on omat rajansa ja sääntönsä. Naapurikupla voi pahimmillaan näyttäytyä vihollisena. Sen tavoitteista ei voi olla varma.

Joskus saippuakuplat yhdistyvät. Hallitustunnustelija Juha Sipilä koettaa yhdistää erilaisilta näyttäviä kuplia. Luottamukseen riittää puheenjohtaja Antti Rinteen sana. Oikeasti Sipilä ei tiedä, mitä Rinteen kuplassa tapahtuu, riittääkö luottamus yhteiseen kestävään toimintaan. Riskejä joudutaan ottamaan epätäydellisessä maailmassa.

Poliittiset kuplat syntyvät, kun ihmiset muodostavat ryhmiä. Joskus ryhmästä tulee löyhä, helposti puhkeava. Toisinaan se kestää kovaa tökkimistä – tai jopa vahvistuu siitä. Ryhmä toiminnassa voidaan havaita erilaisia kehitysvaiheita, jotka luonnehtivat sen yhteistyökykyä.

Robert Tuckman julkaisi jo 1965 mallinsa ryhmän kehitysvaiheista. hänen mukaansa jokainen ryhmä käy läpi muodostumis-, kuohunta-, vakiintumis- ja kypsän toiminnan vaiheet. Myöhemmin (1977) Tuckman lisäsi malliinsa vielä lopetusvaiheen. Vaiheet eivät seuraa toisiaan kellonlailla vaan ryhmä voi kehittyessään ”taantua” tai ohittaa jonkun vaiheen nopeasti.

Toinen, edellistäkin vanhempi, kupla-ajattelija on Johan Huizinga. Teoksessaan Leikkivä ihminen (1945) hän väittää, että leikit ja varsinkin leikkipaikat ovat todellisuuskuplia yleisen todellisuuden keskellä. Politiikkaa sanotaan usein peliksi, mutta Huizingalle pelikin on leikkiä. Esimerkiksi eduskuntatalo ja työpaikka ovat tämän mukaan leikkipaikkoja, jotka ovat pyhitettyjä tietylle toiminnalle. Näissä paikoissa vallitsevat tietyt leikille tyypilliset säännöt.

Aikuisten kuplaleikit eivät ehkä eroa paljon lasten vastaavista. Leikkivät ryhmät muodostuvat samaan tapaan. Kuplat puhkeavat aikanaan ja uusia puhalletaan tilalle. Aikuiset leikkijät eivät tunnista leikkivänsä, kuten lapsetkaan eivät aina tiedosta omaa leikkiään.

Leikkimielistä vappua! Sima kannattaa nauttia ennen kuin kaikki kuplat katoavat.