Lämpenee, viilenee

Päätin täydentää Aikaveivi-blogia pitkästä aikaa. Ajatukset ovat viime aikoina pyörineet enimmäkseen Kuntoveivin puolella.

Lapsena meillä oli leikki, jossa piilotettiin jokin esine, useimmiten avain, jota sitten joku porukasta yritti etsiä. Esineen kätkijät ohjasivat etsijää "lämpenee, polttaa, viilenee" -komennoilla. Samalla he saivat viihdyttää itseään epävarman etsijän poukkoilulla. Joidenkin intressi saattoi olla jopa tahallisesti vaikeuttaa etsintää.

Nykyajan avaimenetsintää edustaa esimerkiksi ilmastonmuutos. Kuinka paljon ihminen voi siihen vaikuttaa ja millä tavalla? Tosin muitakin "leikkejä" on havaittavissa: terveyspuolella sopivan SOTEn tai ruokavalion etsintä. Tosin huoli ilmastosta näyttää ohjaavan myös ravitsemuskeskustelua. Se on eräänlainen metropoliittinen (elämäntyyliin ja ihmisenä olemiseen "taakkaan" liittyvä) ilmiö, jota "kasvispuolue" hallitsee. Lihansyöjät piilottelevat jauhelihapakettiaan härkäpapujalosteen alle. "Laitetaan tästä illalla ilmastoystävällistä ruokaa", huikataan naapurille. Papaijat laskevat ilmastoahdistusta, tai ainakin verenpainetta, väitetään.

Mökkikunnan keskustassa, etäällä metropoleista, siankylki nostetaan vielä estottomasti kassahihnalle. Maitopurkit ovat ovat kuitenkin sinisävyisiä, eivät punaisia kuten voisi olettaa. Niin se maailma vähitellen muuttuu. Itse uskon, että nautoja voidaan kasvattaa riittävän ilmastoystävällisesti, jos hyvää tahtoa riittää. Lehmä tekee selluloosasta (nurmesta) proteiinia tehokkaasti, mihin ihmisen ruoansulatus ei pysty. Yksimahainen ihmisen "lähisukulainen" gorilla elää enimmäkseen kasvisravinnolla ja on väkivahva. Sen ruoansulatuskanava on omaamme pidempi, joten se voi hyödyntää kasvisravintoa tehokkaasti. 

Hesari ehti uutisoida, että eräänä ilmaston lämpenemisen mittarina pidetyn Grönlannin Jakobshavnin jäätikön pieneneminen on pysähtynyt ja jopa kääntynyt kasvuun. No, eipä mennyt kuin pari viikkoa, kun ilmastoväki sai huokaista helpotuksesta: "Maalilman jäätiköt sulvat luultua nopeammin", otsikoi Helsingin Sanomat. Nyt taas lämpenee!

Onko ilmaston lämpenemisestä edes tarjolla tarjolla kylmiä faktoja? Vastaisin, että kyllä. Hiilidioksidipitoisuus on noussut ainakin viimeisen 60 vuoden ajan, mitä pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttajana. Mm. Hawajin Mauna Loan tilasto kertoo hiilidioksiidin vaihtelusta. Osa muutoksesta on ihmisestä riippumatonta ja osa meistä johtuvaa. Kumpi näistä on vaikuttavin ilmaston kannalta, on kiinnostava kysymys. Vain toiseen voimme itse vaikuttaa.

Millainen sitten on maapallon lämpötilan (ja hiilidioksidin) normaalivaihtelu? Kun aletaan puhua "normaalista", ollaan yleensä ennen pitkää vaikeuksissa. Ihmiset määrittelevät mielellään normaalin rajoja. "Tuo ei ole enää normaalia" tai "Raamatussakin [tai jossain muussa ns. pyhässä paperissa] tuollainen kielletään". Ilmastoa tutkiva tiede ei näytä tarjovan yhtä totuutta (tähänkään) asiaan. Myös ihmisen vaikutusta pidetään joko pienenä (n. 4%) tai suurena (olemme merkittävästi vaikuttaneet). suuri konsensus (75%) näyttää pitävän ihmistä ainakin jossain määrin syypäänä ilmaston lämpenemiseen.

Metsiä pidetään tärkeinä hiilinieluina.
Mutta millainen metsä nielee hiiltä parhaiten?

Yhdestä asiasta seuraa toinen. Konsensus ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttajista synnyttää uutta tutkimusta, joka nojaa hyväksyttyyn "tosiasiaan". Samalla alkuperäinen väite vahvistuu ja normalisoituu osaksi yleistä tietoa. Kun vaikkapa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ympärillä on riittävästi siihen nojaavaa tutkimusta, otetaan alkuperinen asia ikään kuin annettuna. Ilmaston läpeneminen on olemassa ja pahenee kaiken aikaa, vaikka jotkut (tutkijat) yrittäisivät toisin osoittaa. Piste. Joku argumenteista kaappaa vallan.

Uusi hallitseva "oppi" asioiden tilasta synnyttää uutta liiketoimintaa. Yhtäältä se on hyvä asia. Toisaalta se on resurssien tuhlausta, jos tämä oppi ei pidä paikkaansa. Tästä esimerkkinä puoli vuosisataa sitten syntynyt ravintorasvan vastainen oppi alkaa vähitellen paljastua epätodeksi. Sen ympärille syntyi paljon pöhihinää ja uusia yrittäjiä. Vaikuttaa siltä, että myös lääketeollisuus hyötyi valtavasti sivuvaikutusten siivoajana. Valitettavasti.

Tutkinus, kuten elämä yleensäkin, sisältää epävarmuuksia. Onnettomuuteen voi joutua vaikka olisi miten varovainen. Varmoida pidetyt asiat osoittautuvat joskus vääriksi. Niin tiede kuin elämäkin muuttuvat ajan virrassa. "Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää."  Monimutkaisuus (tahallinen tai tahaton) luo epävarmuuttaa. Tieteeseen (ja elämään) sisältyvä epävarmuus pitäisi tunnistaa ja tunnustaa. Tutkijan rooli on mielestäni tutkia, osallistua kriittiseen keskusteluun ja viestiä tulosten epävarmuuksista.

Poliittisten päättäjien rooli on puolestaan etsiä konsensus siihen, miten koko kehittynyttä maailmaa ahdistava asia ratkaistaan. Sanotaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta. Nykyään voisi sanoa, että politiikasta on tullut myös epävarmuuksien taidetta. Päätöksiä pitäisi pystyä tekemään vaillinaisen tiedon varassa. Samaan aikaan tulisi muistaa, että yhden palan huolimaton siirtely voi romauttaa suuren osan koko rakennelmasta.

Niin ammattipoliitikkojen kuin kansalaistenkin avaimenetsintäleikki jatkuu. Ensin lämpenee ja sitten viilenee, kuten tämän kevään sää. Toivottavasti kohta taas lämpenee.

Diabetes - uusi epidemia?

Eilen vietettiin Maailman terveyspäivää. Tänä vuonna  teemaksi on valittu diabetes, joka on nelinkertaistunut vuoteen 1980 verrattuna. 2014 diabetesta sairasti Hesarin mukaan 422 miljoonaa ihmistä ja kustannukset taudista olivat 728 miljardia euroa. Voidaan puhua epidemiasta, joka koettelee erityisesti kehittyneitä maita. Diabetes kiinnostaa tällaista ikääntyvää maallikkoakin, jolla ei (vielä) ole sokeritautia.

Aikoinaan lääkärit maistoivat diabeteksen asiakkaan virtsasta. Lääkärien onneksi nykyään sokeria voi analysoida siististi laitteilla. Kerrotaan, että ranskalaiset pienensivät diabeetikkojen leipäannosta hoitokeinona, kun varsinaisia lääkkeitä ei vielä ollut. Oli varmasti kova paikka patongin ystäville. Ruokavaliolla näyttää olevan suuri vaikutus II-tyypin diabeteksen syntyyn ja hoitoon.

Suomesta poistettiin makeisvero EU:n painostuksesta, ja tilalle mätkäistiin bensavero. Polttoainetta verottamalla edistetään ehkä liikuntaa, joka saattaa helpottaa diabetesta. Uskoakseni kansalaisten mahdollisesti lisääntyvä liikunta ei ollut polttoaineveron ensisijainen peruste. Saatu verohyöty voi tuhlaantua lisääntyneisiin diabeteshoitoihin.

Hyväksyisikö EU sokeriveron, joka toisi verotuksen piiriin kaiken, myös lisätyn, sokerin? Vero saattaisi vähentää sokerinkulutusta. Mielestäni diabeteksen kannalta kaiken elimistössä sokeriksi muuttuvan erityisverottaminen olisi paras ratkaisu. Näin siis, jos verotuksella halutaan asiaan vaikuttaa. Parasta olisi se, että ihmiset itse ymmärtäisivät sokerin ja tärkkelyksen vaikutukset terveyteen ja vähentäisivät niiden käyttöä. Syömällä sokerifirmat nurin!

Evoluutio on edelleen hidas prosessi, vaikka elintarviketuottajat ja ravintoidealistit muuta toivoisivat. Sokeriin ja suuriin määriin hiilihydraatteja emme ole sopeutuneet, emmekä täysin kasviksiin perustuvaan ruokavalioon. Varsinkin täällä pohjolassa kasviksia on perinteisesti saatu vain kausittain. Talvella ja keväällä syötiin lihaa ja kalaa sekä hiukan juureksia, jotka säilyivät marjoja ja harvoja hedelmiä paremmin. Elimistömme hyödyntää edelleen parhaiten eläinten sisäelimiä. Pähkinöiden ja kasviöljyjen ravinteet sen sijaan imeytyvät huonosti ihmisen ruuansulatuksessa. Liika proteiini muuttuu sekin glukoosiksi ja nostaa insuliinitasoa ja sitä kautta lisää diabetesriskiä ja lihavuutta. Rasvata tehtiin pahis melkein kaikkiin sairauksiin kolmenkymmen vuoden ajaksi. Nyt tilanne on onneksi muuttumassa: sokerin ja tärkkelyksen korvaajaksi uskalletaan jo suositella rasvaa.

Nykyään pohjoiseen kuljetetaan etelän hedelmiä ja vihanneksia tai lämmitetään kasvihuoneita, joissa jotkut vihannekset kasvavat läpi vuoden. Tämä houkuttelee kasvisten käytön lisäämiseen, mikä lienee hyvä asia. Sen sijaan vegaaniksi ryhtyminen tuntuu arveluttavalta niin ihmisen biologian kuin ilmastonkin näkökulmasta. Kasvissyönnin ravitsemuksellisia puutteita voi tietysti hoitaa lisäravinteilla ja kasvihuoneilmiötä kasvihuoneita lisäämällä - todellako? Jotkut lihakarjarodut pärjäävät hyvin Suomen ilmastossa ja hyödyntävät tehokkaasti heinää, jota meillä on omasta takaa.

Sote-uudistus lupaa entistä parempaa terveydenhoitoa. Hallintohimmelit eivät kuitenkaan ratkaise diabetesongelmaa eivätkä muitakaan terveysongelmia. Nykyiset ravitsemussuositukset tuottavat lisää sokeritautisia, joita hoidetaan lääkkeillä. Ajatus, että radikaali muutos ravinnossa voisi auttaa, ei mahdu käypään hoitoon. Uusi järjestelmä ei ihmistä auta, jos hoitokäytännöt eivät huomioi hänen tarpeitaan.

Business as usual -ajattelu lääkemarkkinoilla ja pian myös terveyden- ja sairaanhoidossa voi joltain osin jopa koitua kansalaisten hyväksi. Palvelu voi keskittyä asiakkaaseen ja hänen tarpeisiinsa. Turha odottelu ja potilaan pallottelu luukulta toiselle saattaa vähentyä. Toisaalta asiakkailla on rahat, joiden siirtäminen yrityksen tilille on keskeinen tavoite bisneksessä. Pahimmillaan myös bisneksen hoitoja ohjaava vaikutus lisääntyy entisestään.

We want results. Yrityksen pitää tuottaa omistajilleen tuloksia eli voittoa, mutta sen pitää myös lisätä yleistä hyvinvointia ja toimia hyväksyttävien arvojen mukaisesti. Tarvitaan lääke- ja sokerifirmoista riippumatonta tutkimusta ja yksilöllisiä hoitoratkaisuja. Uskon, että koko yhteiskunta ja erityisesti potilaat haluavat tuloksia eli riippumatonta tietoa diabeteksen ehkäisystä, hoidosta ja pienempiä kustannuksia.

Liha ja sisäelimet ovat ravinnon peruspilareita.

Perunalla marssitettin aikoinaan sotajoukkoja ja lihotettiin sikoja.

Retroilua piikkilangalla

Lapsuuteni maaseudulla karja-aitana käytettiin yleisesti piikkilankaa. Joskus piikkilngan tehoa vahvistettiin jopa sähköllä - siis sähköpaimenella. Myöhemmin metsälaidunten langat jäivät ansoiksi jälkipolville. Nykyään piikkilangan käyttö eläinten aitaamisessa on kiellettyä. Ihmisten aitauksissa se sen sijaan näyttää olevan nouseva trendi.

Vankilan muurien lisäksi piikkilankaa tarvitaan esimerkiksi Shengen-alueen turvaamiseen. Myös "luvattua maata" määritellään aitaamalla. Vaalituloksesta riippuen tulevaisuuden Yhdysvalloissa saattaa olla kysyntää suomalaiselle piikkilangalle. Piikkin profiilin pitäisi varmaan olla mallia Nato.

Jos omistaisi piikkilankatehtaan, näyttäisi tulevaisuuteni turvatulta. Suomessa on ainakin yksi tehdas, jonka valikoimiin piikkilanka kuuluu. Tulisikohan siitä vientikauppamme pelastaja? Toisaalta suomalainen sotilas voisi uudelleen koulutettuna työllistyä niin omille kuin maailman rajoillekin. Kuten tiedämme, Tuntemattoman sotilaan Koskela omien sanojensa mukaan "syö rautaa ja paskantaa kettinkiä". Ehkä tulevat koskelat voisivat korvata kettingin piikkilangalla.

Antropologi Mary Douglas esittää kirjassaan Puhtaus ja vaara, että ihmisillä ja kulttuureilla on taipumus pitää "paha" ja "epäilyttävä" etäällä itsestään. "Sisäpiiriin" pääsevät tutut, "puhtaat" ja "normaalit". "Ulkokehillä" ovat puolestaan vieraat, "saastaiset" ja "epänormaalit" esineet, ihmiset tai ilmiöt. Aikoinaan kaupunkia ympäröivä muuri suojasi sen asukkaita nukkavieruilta metsäläisiltä. Nyt halutaan pitää oudot kulttuurit, konfliktit ja taloutta rasittava pakolaisvirta etäällä lintukodoistamme. Lika on ainetta (ihmisiä) väärässä paikassa, Douglas tiivistää.

Douglasin mukaan kaikki raja-alueet ovat vaarallisia. Aukot rajapinnassa tekevät "puhtaasta" alueesta haavoittuvan. Euroopan "puhtaan" sisäpiirin kannalta vuotava Balkanin niemimaa on riski, jota joudutaan määrittelemään piikkilangoilla. Suomen ja Venäjän väliset vuodot pyritää puhdistamaan poliittis-hallinnollisilla rituaaleilla ilman fyysisiä aitarakennelmia.

Niin kauan kuin "lialta" puuttuu identiteetti, se ei ole vaarallista. Douglasin väite tarkoittanee käsiteltävässä asiassa, etteivät yksittäiset etäällä kotoaan harhailevat pakolaiset ole ongelma. Sen sijaan suurina massoina nämä muodostavat "normaalista" poikkeavia etnisiä ryhmittymiä. Pahimmillaan se johtaa ghettoutumiseen, jossa vieras ryhmä eristyy omalle alueelleen isäntäkulttuurin sisäpiiriin.

Jokainen kulttuuri kantaa huolta omista systeemeistään ja niden järjestyksestä sekä rituaaleista, jotka pitävät systeemiä pystyssä. Jokaisella kulttuurilla on myös oma käsityksensä normaalista ja moraalista, joka vaalii hyväksyttäväää toimintaa. Sekä normaalina pidetty että moraali ovat sidoksissa aikaan ja paikkaan. Niin kuin vanhat karja-aidat, jotka kerätään pois tai annetaan ruostua, uudetkin piikkilangat häviävät aikanaan.

Suuri kysymys on se, miten muurien ja aitojen pystyttelystä voitaisiin luopua. Historiasta on vaikea vastausta löytää. "Potentiaaliero", jännite ja toive paremmasta, on aina saanut ihmisvirrat liikkeelle. Ehkä maailman samanlaistuminen auttaa tässä asiassa: kun kaikkialla on tarjolla "sitä samaa", niin ei kannata lähteä minnekään.

Halpuuttaa ja halventaa

Suuri kauppaketju ”halpuuttaa” tuotteitaan näyttävästi. Toinen suurista tarjoaa ”eurolla enemmän”. Halpuuttaminen on mahdollista säästämällä, väitetään. Karsitaan sähkönkulutusta, hallintoa sekä investointeja ja henkilöresursseja, kertoo valikoimajohtaja Kauppalehden sivuilla.

Adjektiivista halpa johdettu hinnan laskemista kuvaava verbi on perinteisesti ollut halventaa. Se ei jostain syystä kauppajätille kelvannut. Ehkä perinteinen sanankäyttö olisi halventanut markkinointikampanjaa.

”Halpuuttaminen” oli viime vuoden sana, ja sama meno jatkuu edelleen. Lama houkuttelee halpuuttamaan ja halventamaan käsillä olevassa hetkessä, ei katsomaan eteenpäin. Lähes kaikki yritykset ja organisaatiot ovat liittyneet halpuuttajien rintamaan – paitsi monopolit ja laatua vaalivat organisaatiot. Edelliset ovat jääneet tai onnistuneet pääsemään markkinoiden yläpuolelle, ja niiden ei tarvitse hinnoista paljon välittää, kunhan muistavat nostaa niitä säännöllisesti. Jos taas laatu on keskeinen asiakaslupaus, firma satsaa erinomaisuuteen ja kilpailee sillä eikä hinnalla, kuten halpuuttajat.

Halpalentoyhtiöt ovat halpuuttamisen edelläkävijöitä. Irlantilainen Ryanair nosti ekolentämisen siivilleen. Karsittiin kaikki ylimääräinen pois sekä resursseista että palveluista. Firmaa kiinnosti myydä myös seisomapaikkoja lentokoneisiin. Pelkillä kabiinirepuilla matkustavat ilmeisesti kevensivät konetta niin, että matkustamoon olisi mahtunut muutama seisoskelijakin. Turvallisuusmääräykset estivät idean toteuttamisen – toistaiseksi.

VR halpuutti lippujaan, vaikka on saanut viime aikoina mediajulkisuutta pyytämättäkin. Edellisestä lippu-uudistuksesta ehti kulua muutama vuosi. Nyt karsitaan hintoja näyttävästi ja yksinkertaistetaan hinnoittelua halpalentomalliin. ”Sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan” mainostaa kyläkauppias.  Hinta ratkaisee, ajatellaan myös VR:llä.

Mielestäni halpuuttamisella kikkailu halventaa tuotetta ja palvelua.  Halpalennolla lentäessä tuntuu kuin istuisi paikallisbussissa. Matkustajalle tosin tarjotaan kolmioleipää ja kokista korkeaan hintaan. Kun tekee ostopäätöstä halpuutetusta sika-nautajauhenlihasta, tulee väkisinkin mieleen, ettei tämä muuten kelpaa kenellekään. Mikä sitä paitsi on ”oikea” hinta, kun ”ohjevähittäishinnat” kiellettiin jo vuosia sitten?

Hinnoilla kilpailu on laskenut tuotteiden ja palveluiden hintoja per se – siis erikseen tarkasteltuna. Ruispaloja saa oikeasti halvemmalla kuin pari vuotta sitten, jos haluaa syödä niitä. Kuala Lumpurista Hongkongiin pääsee todella edullisesti halpayhtiöllä.  Myös vanhat valtiolliset lentofirmat ovat lähteneet mukaan hintakisaan. Kokonaiskustannukset sivukuluineen voivat kuitenkin olla yhtä suuret kuin ennen halpuutusta – ehkä suuremmatkin.

Suorastaan perseestä hintojen halventamisen painottumisessa on se, että todelliset kustannukset paljastuvat asiakkaalle vähitellen. Asiakasta halvennetaan, kun hän vielä lähtöselvityksessä maksaa ”pakollisia” palvelumaksuja, joita hän ei huomannut matkaa tilatessaan. Tuottajaa halventavaa on se, kun hän huomaa joutuneensa halpuuttamisen maksajaksi, koska kauppa haluaa pitää tuloksensa kasvu-uralla. Halventavaa hintasota on henkilöstöä kohtaan, kun se huomaa tekevänsä entistä enemmän työtä halpuutetulla palkalla ja kun se tajuaa, ettei ihmisten ammattitaidolla ole paljon merkitystä.

Halpuuttaminen on osa markkinointia. Sillä tehdään yrityksen brändiä näkyväksi ja houkuttelevaksi. Kun halvennetaan, uskotaan, että se puree parhaiten asiakkaisiin. Markkinaihmiset uskovat pienimmän hinnan lumovoimaan, loitsuun, joka pistää ostamaan, vaikka lopputulos olisi asiakkaalle negatiivinen.

Onneksi samaan aikaan kasvaa ja kehittyy näkemys, joka painottaa laatua, eettisyyttä ja kokonaishyötyä enemmän kuin pelkkää hintaa. Nämä ihmiset haluavat ostaa lihaa tuottajilta, joiden naudat laiduntavat lähialueilla. He haluavat itse kasvattaa tai ostaa kasviksensa niin, että ne ovat terveellisiä ja että kokonaisuus on ekologisesti kestävää. He haluavat, että juuri ostettu pesukone pesee pyykkiä vielä 20 vuoden päästä. He ehkä haluavat matkustaa onnellisen finnairilaisen, veeärräläisen tai onnibussilaisen palvelemana, eikä itseensä ja työnantajaansa kyllästyneen beevirtasen firman kyydillä.

Hintasodan jälkeisessä maisemassa törröttää pari voittajaa, jotka sanelevat ”rauhan ehdot”. Pieniä firmoja ja työntekijöitä kyykytetään. ”Sotakorvauksina” kuluttaja-asiakkaat maksavat huonosta palvelusta entistä korkeampia hintoja. Tämä skenaario ei vielä ole väistämätön, mutta sen välttäminen edellyttää aktiivisia valintoja, jotka suuntaavat kehitystä toisaalle.

Yrityksen ei tarvitse olla olemassa vain tuottaakseen omistajilleen voittoa, vaan sen pontimena tulisi olla lisäarvon luominen asiakkaalle. Toisaalta asiakas on edelleen kuningas, vaikka kruunu on vaihtunut tarjouslehtiseen. Asiakasvaltaa kannattaa käyttää viisaasti.

Laadussa piilee lähitulevaisuuden todellinen haaste, johon kannattaa satsata jo nyt. Kyse on asiakkaan heräämisestä uuteen todellisuuteen, jossa on muitakin arvoja kuin halpa hinta. Hieman mukaillen: kilpailkaa toistenne palvelemisessa.

Työn arvon kurjistaminen

”Työn vaihtosuhde tarkoittaa -­ - sitä, paljonko täytyy tehdä ja millaisilla ehdoilla saadakseen säällisen elämän.” (Juha Siltala: Työelämän huonontumisen lyhyt historia, 10.)

Teki mieli lähteä perjantaina palkansaajien mielenosoitusta seuraamaan. Olisin voinut osallistuakin, silkasta solidaarisuudesta. Toki työtätekevän oikeutta päättää työsopimuksestaan kannattaa puolustaa. No, siis työmarkkinajärjestöjen sopimisoikeuden puolesta siellä ensisijaisesti protestoidaan. Joka tapauksessa ainakin fiilistelemään meinasin mennä.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että junalla tai bussilla ei Helsinkiin pääse perjantaina. Lentokyyti on liian kallis, ja omalla autolla en viitsi odotettavissa olevaan ruuhkaan tunkea. Jyväskylästä lähtee kuulemma 20 tilausbussia, mutta niihin en sosioekonomisen asemani (eläkkeellä oleva työntekijä) vuoksi mahdu. Pitäkää mielenosoituksenne. Katselen perjantaina sen sijaan Vain elämää -sarjaa kaupalliselta TV-kanavalta. Toivottavasti siellä on joku töissä.

IMF (Kansain välinen valuuttarahasto) kehuu Suomea. Hyviä päätöksiä suunnitellaan, mutta lisää samanlaisia tarvitaan. Työmarkkinoiden rakenteita pitäisi uudistaa, jotta saataisiin aikaan palkkaeroja. Palkoista sopiminen on ollut Suomessa liian solidaarista ja demokraattista. Eilisen tavoitteesta on tullut tulevaisuuden taakka.

Se, että palkallaan pärjää, mikä ennen tunnustettiin tavoiteltavaksi, ei toimi IMF-maailmassa. Suurten massojen palkat ovat liian korkeita. Kohtuullinen liksa ei kannusta ihmistä yrittämään, järkeilee IMF. Tarvitaan uusi sosioekonominen luokka kaikkien nykyisten alapuolelle, jotta bisnes pärjäisi maailman turuilla ja toreilla.

VR:n matkustajajunaliikennettä karsitaan terävällä vesurilla. Jyväskylän kautta kulkeva poikittainen junayhteys katkennee käytännössä kokonaan. Junailu hiljenee myös muualla, mutta erityisesti poikittaisliikennettä karsitaan. Matkustavaiset vähenevät. Olisiko Keuruun pakolaiskeskus toteutuessaan pelastanut junavuorot kassaroinnilta? Tuskin, sillä päätös vaikuttaa periaatteellisesta.

Junavuoroja korvataan busseilla. Linja-autojen etuna on se, että niitä voidaan kilpailuttaa. Pakolaisia ja ihmisiä yleensä voi kuljettaa vaikka taksilla, koska siinä toteutuu tulevaisuuden ihanteet: joustavuus ja yrittäjyys. Matkustajajunat kulkevat ihanne-Suomessa isojen kaupunkien välillä – enimmäkseen Helsinkiin ja Helsingistä.

Vaikuttaa siltä, että länsimaissa, Suomi mukaan lukien, on sitouduttu kurjistamisdevalvaatioon. Tässä mallissa toimeentulon rajamailla seikkaileva porukka tasaa talouden vaihteluita. Ikävä sanoa ääneen, mutta tätä kapitalismin inhottavaa puolta tukee myös valtiovalta toimillaan. Kapitalismi kuten sosialismikin pyrkivät sinänsä hyviin päämääriin. Molemmat kuitenkin näyttävät tarvitsevan valtion tukea onnistuakseen.

Esimerkiksi IMF osaltaan edistää kurjistamista. Se valvoo talouden lukujen ja valtion toimien oikeellisuutta uusliberalististen mittareiden mukaisesti. Valvonnasta huolimatta talouskriisejä on riittänyt ja riittänee tulevaisuudessakin.

Globaaleihin oppeihin sitoutuminen tulee pienelle maalle kalliiksi. Kansallisen omaisuuden, kuten rautateiden, ”rullaaminen” vaikuttaa hölmöläisten hommalta. Yhdessä rakennettua kannattaa vaalia, ei vain rahan takia, vaan myös oikeudenmukaisuuden ja keskinäisen luottamuksen vuoksi.

Paikallinen yliopisto lähettelee entisille opiskelijoilleen silloin tällöin Tiedonjyvä-lehteä. Sen uusimman numeron (2/2015) erään jutun otsikkona oli Eettisyys ja vastuullisuus houkuttelevat naisia johtamisen opintoihin. Artikkelissa todettiin, että Jyväskylässä tutkitaan laadullisesti yritys- ja johtamisetiikkaa.  Tällainen tutkimusote on maailmallakin harvinainen, väitettiin.

Juuri tällaisia laatunaisia ja -miehiä Suomessa tarvitaan. Organisaatioihin ja jopa politiikkaan pesiytyneet numerojohtajat tarvitsevat rinnalleen ihmisiä, jotka huolehtivat laadusta. Osaaminen, ihmiset ja asiakkaat luovat perustan tulokselle.

TV:n katselun sijaan taidan pikalukea Siltalan teoksen uudestaan perjantai-iltana.

Politiikka pois piilosta

Kolme ässän muotoista seisoo toisiaan tukien kertomassa tarinaa, joka vaikuttaa viisaalta. Nyt puhutaan tärkeistä asioista: tavoitteista, strategioista, prosessista, iteroinnista, kassavirrasta. Puhutaan hiukan myös arvoista, mutta miehekkäällä tavalla.

Sosiaalitädit ja -sedät, viherpipertäjät ja muut kiintiöhenkilöt sijoitetaan kolmanteen sektoriin, tai vaikka neljänteen jos haluavat kotonaan olla. Sieltä käsin saavat harrastaa, jos hyvää tahtoa ja rahoitusintoa riittää. Taloudenpito on ensimmäistä sektoria ja tarkoittaa, että huolehditaan ensisijaisesti markkinoista, siitä että bisnes pelaa. Toista eli julkista sektoria pitää kurittaa, jotta saadaan sossut, terkkarit ja pienet vihreät koloistaan yrittäjiksi.

Vanhassa tarinassa räätälit huijasivat kuninkaalta rahaa uskottelemalla tekevänsä hänelle vaatteita, jotka vain pätevät voivat nähdä. Kuningas keikisteli ilman vaatteita, kunnes pieni poika rohkeni paljastaa totuuden: kuninkaalla ei ole vaatteita.

Kolme ässää seisoo teräsmiespuvuissaan, eikä politikointia näe eikä kuule missään. Olemmeko kaikki epäpäteviä? Mihin politikointia tarvitaan, kun on visiot ja metodit kohdallaan? On epäpätevää politisoida keskeneräistä prosessia. Hallitusohjelma kulkee kuin Porkkalan juna toisen maailmansodan jälkeen. Luukut ikkunoissa ja pysäkeillä tarjoillaan virallisia lausuntoja.

Politiikan piilottaminen "asioiden" taakse on vanha keksintö. Kun jokin asia tai teko mielletään "välttämättömäksi"eli ei-poliittiseksi, sen toteutumismahdollisuudet paranevat. Politiikan piilottamista voi pitää politikoinnin strategiana, jolla hallitaan "pelikenttää".

Kolme ässää pitää politiikkaa piilossa selkänsä takana kabinetissa, mutta samalla he operoivat korvaavilla käsitteillä. Nämä käsitteet ovat bisneksestä ja sen johtamisesta. Mukaan kelpaa myös hiukan tekniikan sanastoa. Tällainen kielenkäyttö vetoaa niihin, jotka lähestyvät asioita talous ja tekniikka edellä. Hallituskausi ajatellaan projektiksi, jonka aikana talous pistetään kuntoon. Siihen ei kannata politiikkaa sotkea, koska se on haasteellista muutenkin.

Politiikka on kuollut, eläköön politiikka! Politiikka ei voi tyhjästä luoda eikä sitä voi hävittää. Molemmat lauseet ovat mukaelmia, mutta kertovat jotain yhteiskunnista. Kun vanha politiikka kuolee, syntyy uutta. Politiikka on aina kuulunut ihmisten yhteistoimintaan eikä sitä käsitekikkailulla hävitetä. Sen hämärryttäminen saattaa onnistua. Tilanne on sama kuin lapsuuteni piiloleikissä. Näytti siltä, että kaikki ovat hävinneet sillä aikaa, kun laskin silmät kiinni sataan. Viimeisetkin kuitenkin ilmestyivät, kun huusin: "Kaikki pois piilosta".

Kolme ässääkään ei pysty hävittämään politiikkaa. Ahtaastakin tilasta löytyy vaihtoehtoja, kun ne vain huomataan. Ässät saattavat muuttaa politiikan käytäntöjä ja tavoitteenasettelua. Heidän esimerkkinsä voi vaikuttaa siihen, kuinka yhteisiä asioita hoidetaan. Voi olla, että lähitulevaisuuden kokouksissa ja muissa yhteistyöfoorumeissa puhutaan enemmän insinöörikieltä kuin nykyisin.

Politiikka on dynaaminen laji. Niin pelitavat kuin pelikentätkin ovat jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä oppositiolla (varsinkin vasemmistolla) näyttää olevan vaikeaa. Edes hallituspuolueiden sisäisellä oppositiolla ei ole paljon pelitilaa. Peliä täytyy kuitenkin jatkaa. Vanhat kikat eivät välttämättä toimi, eikä entinen ”kulta-aika” ehkä palaa. Tarvitaan uusi uskottava tarina, joka toimii myös tulevissa haasteissa.

Politiikkaa ei vielä voi huutaa pois piiloistaan. Vaaleista on liian vähän aikaa. Etsijän on ensiksi tehtävä työnsä, paljastettava ainakin suurin osa kätköistä. Tarvitaan politikointia uusilla teemoilla ja vaihtoehdoilla. Pelkkä vallantavoittelu tai räksyttäminen ei riitä, vaan opposition on kyettävä ja uskallettava tehdä uusia pelinavauksia.

Valoisaa perinteistä juhannusta!

Evoluutio ja aika

Evoluution näkökulmasta aika on merkittävä tekijä. Muutos, olipa sitten kyse ihmisen rantautumisesta alkumerestä ja nousemisesta puuhun ja sieltä laskeutumisesta tai vastustuskyvyn syntymisestä, vie aikaa. Ihmisen aikakäsityksen muutos lähihistoriassa saa meidät unohtamaan, että olemme olioina muuttuneet vain vähän kirjoitetun historian aikana. Emme millään jaksaisi odottaa kymmeniä tai ehkä satoja sukupolvia, että sopeutuisimme 24/7-elämään. Samoin on kurjaa, että elimistömme edelleen hylkii kolajuomaa, vaikka se kehitettiin jo toistasataa vuotta sitten.

Evoluutio haittaa yhteiskunnan ja yritysten kehittymistä. Innovaatiot osoittautuvat usein harmillisiksi joko ihmiselle erityisesti tai luonnolle yleensä. Yritysten menestymisen ja työllisyyden kannalta evoluutiota tulisi nopeuttaa. Lääkkeillä on usein yhtä paljon haittavaikutuksia kuin hyötyjä. Esimerkkinä toimivat hyvin statiinit, nuo tuo tuottoisat kolesterolilääkkeet.

Ihmisen toiminta ohjaa evoluutiota. Kolajuomat ja sisäistä kelloa sotkevat toiminnot muovaavat hiljalleen niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin olemistamme. Muutos on kuitenkin riivatun hidasta. Lisäksi uudet sopeutumishaasteet, kuten oleskelu painottomassa tilassa, kolkuttavat jo ovella. Lisääntyminen samaa sukupuolta olevan kanssa pitäisi ratkaista tuota pikaa. Käytännössä koko sukupuoliajattelu vanhenee käsiin.

Samaan aikaan maailmassa on ryhmittymiä, jotka pyrkivät hidastamaan evoluutiota. Amissien, uskonnollisen ja vanhakantaisen usalaisen ryhmän, lisäksi on ilmaantunut muitakin jarruryhmittymiä, Esimerkiksi paleonpurijat eli luolamiesruokavaliota noudattavat yrittävät edistää ihmisten terveyttä syömällä esihistoriallisesti. Geenimme toimivat parhaiten paleoruokavaliolla, he väittävät.

Luolamiesaikaan evoluutiota, lajien kehittymistä, ohjasi lähinnä luonnonvalinta. Nopeimmat, vahvimmat, kestävimmät, ovelimmat selvisivät muita paremmin. Elinympäristö tietysti vaikutti siihen, mitä ominaisuuksia luonnonvalinta suosi. Evoluutio puolestaan tarkoittaa eliöiden geeniperimän muuttumista vastaamaan ympäristön haasteita. Kyse on sopeutumisesta.

Ihminen on yhä tyytymätön luonnonvalintaan. Geenistöjä halutaan manipuloida. Tämä koskee niin ihmisen omia geenejä kuin muiden eläinten ja kasvien perimää. Kuolemattomuus tai ainakin pitkäikäisyys houkuttaa ihmistä. Entistä parempi panos-tuottosuhde jalostuksessa tarkoittaa lihaksikkaita tai hyvämaitoisia nautoja hyviä viljasatoja olosuhteista riippumatta. Viljelykasvien geenien muokkaamista sanotaan GMO:ksi.

Elämä ilman riskejä on tylsää. Vuoristorataan halutaan, koska siihen liitetään mahdollisuus onnettomuuteen. Todennäköisyys on kuitenkin sopivan pieni. Tutkijaa innoittaa jonkun uuden ilmiön löytäminen ja sen mahdollinen globaali hyöty. Bisneshenkilöitä puolestaan kiinnostavat innovaatiot, joilla voi ansaita rahaa. Kaikkiin näihin liittyy riskejä. Jotkut riskeistä ovat henkilökohtaisia, toiset taas koko maapalloa koskevia.

Puuttuminen evoluutioon ja luonnonvalinnan prosesseihin lienee ihmiselle ominaista toimintaa. Se on ihmisen taakka. Ihmisen älyllinen kapasiteetti riittää tuhoamaan Telluksen. Lisäksi ihminen kykenee tekemään sen hyvää tarkoittaen. Lopettamalla GMO-viljan kontrollointi saadaan kaikille ihmisille riittävästi ruokaa. Sotimalla edistetään omaa ylivertaista demokratianäkemystä. Taloudellinen riski voi poikia rutkasti rahaa.

Tai sitten ei. Riskejä kannattaa ottaa, koska ne kehittävät, kun seuraukset ja niiden todennäköisyydet eivät liian suuria. Totaalinen tuho, joka lähes varmasti toteutuu, ei kannata. Mutta ohimenevä lihaskipu, joka melko varmasti vahvistaa lihaksia, saattaa olla kehittävää. Sijoita korkeintaan kymmenen prosenttia varoistasi korkean riskin sijoituksiin, on hyvä neuvo. Lottoamalla kaksi riviä viikossa ei paljon häviä, mutta parhaimmillaan tuotto on huima.

Käytä enimmäkseen sellaisia ruoka-aineita, joita ihminen on käyttänyt viimeiset tuhat vuotta, Tämä on evoluutiota kunnioittava neuvo. Jos haluat, niin tee kokeiluja kymmenellä prosentilla. Lasillinen kolajuomaa viikossa riittää riskiksi. Jo vajaan tuhannen vuoden kuluttua elimistömme ehkä sietää sitä.

Aikuisten kuplaleikit

Puhaltelin pikku-Leevin yksivuotissyntymäpäivien kunniaksi saippuakuplia. Synttärisankari ihmetteli hitaasti leijuvia ja nopeasti puhkeavia kuplia silmät suurina. Pientä kättä houkutti kiiltävä kummajainen. Otetta siitä ei saanut. Pieni hipaisu, ja pallo on poissa.

Myös aikuiset ihmettelevät joskus kupliaan. Varsinkin toisten kuplat kiinnostavat. Aikuisten kuplat poikkeavat lasten kuplista siksi, että ne saattavat kestää vuosisatoja ja aikuiset sijoittavat itsensä näihin kupliin. Näin kävi eduskuntavaalien jälkipelissä.

Vaalien jälkihuurut kuplivat ainakin punavihreinä älykkökuplina, muhevina maatiaiskuplina, sirkkelin terävinä peruskuplina ja liberaaleina Helsinki-kuplina. Etelä-Suomessa viihtyvät kulttuurikuplat, joissa asustavat tuntevat olonsa uhatuksi. Kenttäsirkkelit ja paskatalikot saattavat puhkoa ylilastissa liihottavia kulttuurikuplia.

Maalaiskuplasta katsottuna todellinen elämä rakentuu tekemiselle ja luonnonvarojen järkevälle hyödyntämiselle. Kaupunkilaisten samppanjalasien kuplat kuvaavat moisen elämän pinnallisuutta ja haavoittuvuutta. Makea elämä ei kauan kestä. Puolangan pessimisti ei pety.

Ihmiset puhaltavat kuplia ympärilleen. Niin tekevät niin yksilöt kuin erilaiset ryhmätkin. Kupla tarjoaa suojan, turvaa jäsenilleen. Kuplassa on selvät rajat, ja rajojen tuottama luottamus. Toiset kuplat ovat arvaamattomia. Niissä on omat rajansa ja sääntönsä. Naapurikupla voi pahimmillaan näyttäytyä vihollisena. Sen tavoitteista ei voi olla varma.

Joskus saippuakuplat yhdistyvät. Hallitustunnustelija Juha Sipilä koettaa yhdistää erilaisilta näyttäviä kuplia. Luottamukseen riittää puheenjohtaja Antti Rinteen sana. Oikeasti Sipilä ei tiedä, mitä Rinteen kuplassa tapahtuu, riittääkö luottamus yhteiseen kestävään toimintaan. Riskejä joudutaan ottamaan epätäydellisessä maailmassa.

Poliittiset kuplat syntyvät, kun ihmiset muodostavat ryhmiä. Joskus ryhmästä tulee löyhä, helposti puhkeava. Toisinaan se kestää kovaa tökkimistä – tai jopa vahvistuu siitä. Ryhmä toiminnassa voidaan havaita erilaisia kehitysvaiheita, jotka luonnehtivat sen yhteistyökykyä.

Robert Tuckman julkaisi jo 1965 mallinsa ryhmän kehitysvaiheista. hänen mukaansa jokainen ryhmä käy läpi muodostumis-, kuohunta-, vakiintumis- ja kypsän toiminnan vaiheet. Myöhemmin (1977) Tuckman lisäsi malliinsa vielä lopetusvaiheen. Vaiheet eivät seuraa toisiaan kellonlailla vaan ryhmä voi kehittyessään ”taantua” tai ohittaa jonkun vaiheen nopeasti.

Toinen, edellistäkin vanhempi, kupla-ajattelija on Johan Huizinga. Teoksessaan Leikkivä ihminen (1945) hän väittää, että leikit ja varsinkin leikkipaikat ovat todellisuuskuplia yleisen todellisuuden keskellä. Politiikkaa sanotaan usein peliksi, mutta Huizingalle pelikin on leikkiä. Esimerkiksi eduskuntatalo ja työpaikka ovat tämän mukaan leikkipaikkoja, jotka ovat pyhitettyjä tietylle toiminnalle. Näissä paikoissa vallitsevat tietyt leikille tyypilliset säännöt.

Aikuisten kuplaleikit eivät ehkä eroa paljon lasten vastaavista. Leikkivät ryhmät muodostuvat samaan tapaan. Kuplat puhkeavat aikanaan ja uusia puhalletaan tilalle. Aikuiset leikkijät eivät tunnista leikkivänsä, kuten lapsetkaan eivät aina tiedosta omaa leikkiään.

Leikkimielistä vappua! Sima kannattaa nauttia ennen kuin kaikki kuplat katoavat.

Oma vaalikone

Olen tähän ikään saakka äänestänyt valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa aina itseäni vanhempaa ehdokasta. Taustalla lienee uskomus, että vanhempi on viisaampi ja että vaikea ongelma ratkaistaan ylätasolla. Periaatteen noudattaminen käy vaali vaalilta vaikeammaksi. Se ei johdu vain siitä, että vanhenen vaan myös siitä, että ehdokkaat nuorenevat. Ainakin se tuntuu siltä. Toisaalta epäilen, ovatko kaikki itseäni vanhemmat myös viisaampia. Oletan kuitenkin, että jotkut ovat.

Keski-Suomen vaalipiirissä on Ylen vaalikoneen mukaan 127 ehdokasta, joista 10 valitaan. Kuinka moni täyttää asettamani ikäkriteerin? Kone ei tarjoa mahdollisuutta rajata kandidaatteja iän eikä sukupuolen perusteella. Eipä tietenkään, sillä ne saattaisivat osoittautua syrjiviksi kriteereiksi. Taidan olla vanhanaikainen?

Vaalikoneissa pitäisi verrata omia "näkemyksiä" ehdokkaiden "mielipiteisiin". Kuulostaa monimutkaiselta ja tulkinnanvaraiselta. Ylen uutta Ryhmäkonetta en ole kokeillut, mutta se etsii sopivaa puoluetta. Haluaisin selkeitä faktoja ihmisistä. Yritän rakentaa oman "vaalikoneen".

Ensin itseäni nuoremmat sivuun. Kandidaattien iät ovat piilossa joidenkin puolueiden verkkosivuilla. Ikä vaikuttaa tabulta. Onneksi Ylen Vaaligalleria paljastaa tämänkin salaisuuden.

Nuorin ehdokas on juuri ja juuri vaalikelpoinen tammikuussa 18 vuotta täyttänyt poliittisen broilerin alku, Toivottavasti hän saa kasvaa vielä muutaman vaalikauden vapaana.

Eduskuntavaalien vanhin ehdokas on 95-vuotias Huurre Oy:n perustja, vuorineuvos Paavo V. Suominen, joka ikänsä ja elämäntarinansa perusteella olisi varteenotettava ehdokas. Valitettavasti hän ei ole ehdolla Keski-Suomessa.

Vaalipiirissäni näyttää olevan 35 vähintään samana vuonna syntynyttä ehdokasta. Eniten 56 vuotta täyttäneitä on Kristillisdemokraateissa (6) ja vähiten Piraattipuolueessa sekä Muutos 2011 ryhmässä (0). SDP:ssä yllättävästi vain kaksi täytti ikäkriteerini. Oikeistosta sopivan ikäisiä löytyi 24 ja vasemmistosta siis vain 11. Ikävaatimuksen täyttäviä tarjokkaita löytyi enemmän kuin odotin.

Sitten toisen kriteerin eli viisauden arviointiin. Kansanedustajat joutuvat työssään arvioimaan sitä, mikä on yhteiskunnan ja valtion näkökulmasta hyvää ja oikeudenmukaista. Olen oppinut, että ongelma tulisi ratkaista ylemmällä tasolla kuin missä se ilmenee. Meidän tulisi siis valita itseämme viisaampia ratkomaan valtiollisia haasteitamme.

Piipahdetaan sivistyksemme alkulähteillä. Platon jakoi Valtio-utopiassaan ihmiset kolmeen luokkaan hallitsevan "sielunosansa" perusteella. Nämä osat ovat järki-, into- ja himosielu. Ylimpänä ja arvostetuimpana Platonin jaottelussa on filosofikuningas, jonka hallitseva sielunosa on järki. Päädyn pistämään yhtäläisyysmerkit viisauden ja järjen välille. Mukautan myös Platonin ajatusta ihannevaltiosta sopivaksi demokratiaan, jossa filosofikuninkaan sijaan valitaan joukko "kuninkaita" päättämään asioista.

Viisauden arvioinnissa voisin yksinkertaisesti tuijottaa oppiarvoja. Etsisin noiden 35:n joukosta vähintään samantasoisen koulutuksen hankkineet ihmiset ja valitsisin heistä. Ei vaikuta hyvältä. Viisautta voi hankkia niin monella tavalla. Koulutuksesta saattaa kuitenkin olla hyötyä, kun kansanedustajan "pelikenttä" monimutkaistuu jatkuvasti. Olkoon koulutus kuitenkin yksi viisausmittari.

Koulutusvaade karsi ehdokasjoukkoa rankalla ranteella: jäljelle jäi kuusi edustajakandidaattia. Kristillisistä, Vihreistä, Kokoomuksesta ja Vasemmistoliitosta yksi ja Perussuomalaisista kaksi. Keski-iän viimeistä kaarretta ravaavia jatkokoulutettuja yliopistoihmisiä ei paljon löytynyt Keski-Suomesta

Toinen viisausmittari voisi olla yhteiskunnallinen arvostus, kun "kuninkaista" on kysymys. Pitkäaikainen toiminta jossain yhteiskunnallisesti merkittävässä tehtävässä voisi tasapainottaa viisausmittaria. Katsotaan, mitä tästä seuraa.

Pitäisi siis löytää itseäni aktiivisempi vaikuttaja edustamaan minua Arkadianmäelle. Olen ollut yhteiskunnallisesti niin ei-aktiivinen, ettei tämän pitäisi enää karsia ehdokkaita.

Kristillisdemokraattien ehdokas on geriatrian erikoislääkäri, mikä saattaa olla hyvä asia, kun edustaa ikääntyvää ukkoa. Yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan hän ei verkkosivuillaan mainitse mitään.

Vihreiden maaseutututkijalla näyttää olevan sama hiusmuotoilija kuin itselläni. Hyvä, sillä haluan uskoa tarinaan viisaudesta ja hiuksista. Kansalaistoimintaa ja järjestöaktiivisuutta löytyy. Sokerina pohjalla harrastajateatterin ohjaamista. Teatterikokemus voi helpottaa sopeutumista eduskuntatalon estradille.

Kokoomuksesta kelpuutin mukaan samanikäisen eversti evp:n. Häneltä löytyy niin luottamustehtävä- kuin järjestökokemustakin. Sotilaan tapa esittää asioita miellyttää jotenkin näinä aikoina, kun arvot on päästetty "kellumaan".

Persujen jatkoon päässeet ehdokkaat ovat molemmat lääkäreitä. Nuorempi kulkenut pitkän tien sairaan- ja terveydenhoidossa. Varsinaisista luottamustehtävistään hän ei puhu kotisivuillaa. Persuista vanhempi, yleislääketieten professori, on ollut aktiivinen myös luottamustoimissa. Näkyvin niistä varmaan  SOTE-ryhmä. Molemmat tohtorit kirjoittavat ajatuksistaan innokkaasti.

Vasemmistoliiton ehdokas, "emeritus tutkija", vaikuttaa innostuneelta vaikuttajalta. Iästään (68) huolimatta hänen kokemuksensa valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tuntuu ohuelta.

Lopullinen päätös syntyy kuitenkin äänestyskopissa. Oma vaalikone jäi monelta osin torsoksi. Se auttoi kuitenkin jäsentämään ehdokastarjontaa ja omia arvostuksiani.

Puolue määrittelee suomalaisessa edustusjärjestelmässä edustajien toimintaa monin tavoin. Vaalikoneeni ei huomioinut sitä juuri ollenkaan. Kriteerit täyttäviä ehdokkaita löytyi viidestä puolueesta, joten harkitsemista jäi vielä vaalipäiväksi.

24/7-talous

Siilinjärven Pöljällä on (tai ainakin oli) kauppa, joka mainosta olevansa "aena aaki". Kauppias siis kertoo olevansa sitoutunut yrittämiseen - luultavasti, kun savolaisesta on kyse. Niin tai näin, kauppa on jatkuvasti auki, jos kauppias lupauksensa pitää. En ole koskaan asioinut kaupassa. Mielikuva jatkuvasti työssä olevasta yrittäjäparasta ei rohkaissut astumaan putiikkin. Olisi ehkä pitänyt. Säälistä.

Aena aaki -oleminen tarkoittaa nykyään 24/7-palvelua. Perinteisesti kellon ympäri ovat työskennelleet logistiikan, turva-alan ja sairaanhoidon ihmiset. Nyt öitä valvovat myös kaupan työntekijät. Liike ei saa lakata.

Kirjailija Juha Seppälä totesi haastattelussa, että kapitalismi on enemmän luonnonlaki kuin ideologia. Yrittäjämäisyyttä odotetaan perustyöläiseltäkin, ei ainostaan firman omistajalta tai pomolta. Luonnonvalinta suosii, jos Seppälää uskotaan, niitä, jotka sopeutuvat kapitalismiin

Ihmisen luontaista rytmiä rikkovat työajat kuitenkin rasittavat ja hankaloittavat elämää. Palautuminen ei riitä ja sosiaaliset suhteet kärsivät. Vanhanaikaiseksi käynyt kellogeeni haluaa vaivuttaa elimistön uneen, kun on yö. Jotkut ovat sopeutuvampia valvomiseen kuin toiset.

Saman aikaan työn epäsäännöllisyys voisi tarkoittaa vaihtelua ja ehkä viikonloppua pidempiä vapaita. Parhaimmillaan työjärjestelyllä saattaa päästä pienelle lomalle. 24/7-pienyrittäjällä ei tällaisen liene usein mahdollisuuksia. Ei yrittäjämäisyyden omaksuneella duunarillakaan.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja yliopisto ovat Take Care 24/7 -tutkimushankkeessaan selvittäneet kaupan työläisten kokemuksia epäsäännöllisestä työstä.

Tutkimuksen mukaan johtaminen on ratkaisevan tärkeää epätyypillisessä työssä. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus ovat tärkeitä arvoja johdettaessa. Niiden merkitys korostuu 24/7-johtamisessa. 

Kuulostaa ns. nollatutkimukselta. Ainakin epäsäännöllistä työtä tekevälle reiluus ja yksilön huomiointi ovat hyvän johtamisen itsestäänselvyyksiä.

Ehkä se kuitenkin muistutti siitä, mitä tässä ihmisevoluution vaihessa on ymmärrettävä. Ehkä luonnonkapitalismin sopeutujia ovat juuri johtajat ja esimiehet. Ehkä tarvitaan radikaali muutos johtamisessa, jotta selviämme lajina 24/7-taloudessa. Toivottavasti hyvät johtajat lisääntyvät muita ihmislajin yksilöitä tehokkaammin.

Jonotustapahtuma

Kun Neuvostoliitto oli vielä olemassa, naureskelimme täällä Suomessa, miten ihmiset siellä jonottavat mellkein kaikkea. Edes tavallisia kulutustavaroita ei riittänyt kaikille, joten jonoja syntyi, kun tavaraa oli tarjolla. Lapset oppivat kuulemma nopeasti kysymään, missä on jonon pää.

Nykyvenäläinen ei, kokemukseni mukaan, enää mielellään jonota. Ei ainakaan lasketteluhissin jonossa.

Eikä enää suomalaisten kauppojen alennusmyynneissä, ennustavat kaupan asiantuntijat. Välipäivien alet riivaavat kotoperäisiä kinkunsulattelijoita kuin joulunalusmarkkinat ikään. Ostetaan silloin, kun prosenteilla myydään.

Suomalaiset ovat oppineet jonottamaan. Satuin menemään urheiluliikkeeseen. En alennusten toivossa, vaan oikein tietty asia mielessäni. Kassajono kiemurteli kaupan mittaisena. Ihmisten kärryt pursuivat "löytöjä" ja säästettyjä prosentteja. Jonottajat vaikuttivat tyytyväisiltä - ihmettelin. En jäänyt kyselemään jonon päätä.

Jonotamme nykyisin alennusmyyntien lisäksi sujuvasti puhelimessa, pankissa, kassalla, Hobitti-ensi-illan lippujonoissa, kaupan lihatiskillä ja kassalla. Olemme jopa valmiita maksamaan puhelimessa jonottamisesta. Neuvostovenäläinen sentään jonotti ilmaiseksi.

"Tee ilmiöstä muhkeampi: laita ihmiset jonoon."

Jonotustapahtumassa tiivistyy markkinatalouden innovatiokyky. Jono on sosiaalinen paikka. Jonossa voi pitää hauskaa, syödä ja juoda, pukeutua hassusti tai telttailla. Jono on loputon mahdollisuus niin niin erilaisille yhteisöille kuin bisnekselle. Jonon etupäässä voi siintää mikroaaltouuni, puhelin, kahvia, pikaruokaa, kirja - melkein mitä vaan.

Markkinamiehen todellinen tuote on keinotekoisesti luotu niukkuus ja kiire. Tähän elämäntapalaihialaiset kernaasti tarttuvat. Ja jotkut tavallisesti täyspäiset.

Jono on suomalaiselle sosiaalinen paikka, esitää tutkija. Jos muuta kanssakäymistä ei ole mennään vaikka jonoon. Kuullostaa epätoivoiselta. Ehkä ale-jono on kuitenkin  tekosyy tarpeelle olla yhdessä. Jonotustapahtuma olisi siis ryhmäterapiaa. Olkoon, kun on jatkossakin vapaaehtoista.

Yhteiskunnallisesti jonottamista pidetään välttämättömänä.Henkilöresurssi säästyy, kun kansa jonottaa. Sairaalan ensiavussa jonotat ensin vastaanottohenkilölle, sitten hoitajalle. Hoitaja päättää, pääsetkö jonottamaan lääkärille vai kokeisiin tai kuviin. Ehkä kaikkiin erikseen. Lääkäreille ja hoitajille riittää puhaa koko työvuoron ajaksi, kun asiakkaat istuvat odottamassa palvelua.

Rahalla pääsee jonottamatta. On aina päässyt. Viidenkympin (markan) seteli oli nuoruudessani varma tapa päästä jonon ohi ravintolaan. Ehkä kaksikymppinenkin olisi riittänyt. Minulla ei koskaan ollut niin kiire tai niin paljon ylimääräistä rahaa. Yksityiset lääkäriasemat markkinoivat palveluja, joissa asiakas ei jonota. En tiedä kuinka se todellisuudessa toimii. Viisikymppisellä (euroja) ei luultavasti jonottomaan palveluun pääse.

Vuosi vaihtuu pian. Ensimmäiset alennusraketit paukkuvat. Pitäkää vuodenvaihteen juhlissa suojalasit päässä, ettei tarvitse jonottaa ensiapupolilla. 

Hyviä alennusprosentteja ensi vuodelle.

Joulun alle kiire keskittyy

Joulun lähestyminen pistää ihmiset puuhaamaan. Pitää hommata lahjoja, siivota nurkkia ja hyllyjä, muistaa unohtuneita, paistaa kinkku ja piparit. Puhaa riittää vielä joulurauhan julistukseen saakka. Sitten kaikki hiljenee - virallisesti.

Miksi teemme niin kuin teemme? Joulupaniikki ottaa vallan, ja alamme häslätä joukolla. Vain vastuskykyisimmä selviävät ilman ilman tartuntaa. Me heikommat koemme ainakin taudin ensioireitä: ärtymystä, levottomuutta ja pakottavaa tarvetta hankkia jotain itselle tai muille.

Kyse lienee siitä, että toimimme tapojen mukaan. Kristillisessä perinteessä joulua on edeltänyt "pikkupaasto" eli adventtipaasto. Pääsiäinen puolestaan lopettaa suuren paaston. Kristillisen paaston aikana keskitytään merkitykselliseen tapahtumaan pidättäytymällä syömisestä ja antamalla tilaa harjoitukselle eli rukoukselle. Näläntunnetta on helpompi käsitellä, kun antaa aivoille jotain askaretta.

Maallistuneessa kristillisyydeessä tulevaan (pakolliseen) hiljentymiseen valmistaudutaan kiireen kautta. Puuhaaminen sovittaa joulunpyhien pakkopysähtymisen. Silloin voi keskittyä paastonjälkeiseen syömiseen vaikka itse paasto saattoi jäädä väliin. Kiire on tehokas konsultti. Tämä on tapana tehdä ennen joulua -ajatus pistää liikkeelle.

Jotkut tykkäävät joulukiireestä ja ainakin joistakin siihen liittyvistä tekemisistä. Toiset taas näyttävät kärsivän. Tavat ovat "polkuja" aivojen hermorakenteissa, väittävät aivotutkijat. Jotkut polut johtavat tasapainoon ja hyvään kokonaisfiilikseen. Toiset taas tuottavat epätasapainoa ja pahaa oloa. Aivojen valmiiksi tallatut hermopolut ovat ottaneet vallan ihmisen elämässä. 

Mielen pitäisi ohjata aivoja ja edellen tapoja. Mieli pystyy siihen, kun alamme tiedostaa, mitä ympärillämme tapahtuu ja etenkin mitä meissä tapahtuu, neurologit vakuuttavat. Aivoihin avautuu uusia polkuja. Jouluun ja siihen valmistautumiseen voi löytyä uusia juttuja. Mitä minä todella ajattelen joulusta? Mitä tapoja haluan pitää yllä ja mistä haluaisin luopua? 

"Näin sydämeeni joulun teen." Rauhallista joulua kaikille.

Signaali ja melu

Ambulanssi yrittää vilkut ja sireenit päällä eteenpäin suurkaupungin keskustan kaaoksessa. Kovin moni ei noteraa kiirehtivää kuljetusta. Signaalit hukkuvat taustameluun ja -valoihin. Ärsykkeisiin turtuneina ihmiset jatkavat tasaista taivallustaan.

Aisopoksen Paimenpoika ja susi -sadussa lampaita paimentava poika huvittelee kyläläisten kustannuksella. Hän huutaa tuon tuosta, että susi hätistelee lammaskatrasta. Aluksi kyläläiset juoksevat paikalle ja tyytyvät torumaan poikaa. Pian he kyllästyvät ja antavat pojan huutaa. Lopulta susi todella tulee, ja poika saa huutaa apua turhaan. Huonostihan siinä käy.

Molemmat tarinat kertovat siitä, miten merkityksellinen signaali hukkuu taustameluun. Hälytysajoneuvosta tulee liikenteen ja muiden ärsykkeiden joukossa lähes tavallinen kulkija. Paimenpojan avunhuudot kuitataan toteamalla, että siellä se taas huutaa, huutakoon.

Elämme informaatioyhteiskunnassa, sanotaan. Erilaista tietoa on tarjolla yllin kyllin. Usein tiedon muruset ovat keskenään ristiriitaisia. Emme tiedä, mihin uskoa ja mitä jättää omaan arvoonsa. 

Informaatio on stressitekijä. Paljon informaatiota tarkoittaa paljon stressiä. Lienee luonnollista suojautua infoähkyltä olemaalla välittämättä siitä. Kynnys reagoida informaatioon kasvaa. Enemmän melua, vähemmän merkitystä.

Ihmisten turtuminen on haaste viestin lähettäjille. Täytyy keksiä uusia tapoja herättää ihmisten huomio. "Mahtavaa" ja "sairaan hyvää" kokevat inflaation, niiden merkitys lässähtää. Politiikassa tarvitaan entistä särmikkäämpiä ulostuloja, jotta saisi itsensä näkyviin ja kuuluviin. "Kriisi" ja "katastrofi" ovat tuiki tavallisia ilmauksia maailman menosta.

Todellisen signaalin erottaminen melusta on kuitenkin elintärkeää ihmisille, väittää suosikkitieteilijäni Nassim Nicholas Taleb, kirjailija, riskianalyytikko ja tilastomatemaatikko. Mitä tarkemmin asiaa katsoo, sitä enemmän saadusta infosta on ns. melua, Taleb väittää. Kansankielessä tämä vastannee toteamusta, että joku ei näe metsää puilta.

Ravintoon ja ravitsemukseen liittyvä informaatio on esimerkki signaalien ja melun sekoittumisesta. Harva enää ymmärtää, miten syödä tervellisesti. Kun ruokaa tarkastellaan mikroskoopin, bisneksen tai maatalouspolitiikan kautta, jää lautaselle sekametelisoppa. Siitä on vaikea erottaa signaaleja hyvästä ruoasta. Ostoslistasta: laktoositon kasvisrasvaseos, gluteeniton vitaminoitu jauhoseos.

Talebin mielestä infoähkyä voi lievittää pitäytymällä niin luonnonmukaisissa informaatiolähteissä kuin mahdollista. Internetajasta huolimatta. Mitä enemmän hankit dataa, sitä vähemmän tiedät siitä, mitä todella tarvitset. Tiedon hankkimisen lisäksi täytyy oppia kuuntelemaan itseään ja luottamaan omaan kokemukseen.

Kerro, kerro kuvastin

Kun toimittajat kyselivät pääministerin omasta tarpeesta itsereflektioon, hän totesi, ettei katso taaksepäin. Kun alla on tieosuuden nopein auto, ei taustapeiliin tarvitse vilkuilla. Stubb tietää olevansa hallituksen nopein ministeri.Stubbin peili ei näytä historiaa.

Kun ihminen katsoo peiliin, näkyy toden totta vain nykytilanne. Kuvajainen kuitenkin syvenee, jos peilin eteen malttaa pysähtyä. Se kertoo eletystä elämästä. Peilikuva saattaa kehottaa muuttumaan tai jatkamaan entiseen tapaan.

Jos on todella aikaa pysähtyä, peili voi kertoa jotain tulevaisuudesta. Millaisia tavoitteita asetan tulevaisuuteen? Kuinka niitä aion tavoitella? Kuinka voisin siinä onnistua? Olenko oppinut jotain historiasta?

Erään brittitutkimuksen mukaan peiliin katsominen voi aiheuttaa ahdistusta. Erityien haitallista se niille, joilla on epäterve minäkuva. Pysäytetty menneisyys ahdistaa. 

Ahdistaakohan peilin eteen pysähtyminen Stubbia ja koko hallitusta? Ehkä nopea vilkaisu vauhdissa peiliin tuottaa hyvää fiilistä. Vaikutelma on dynaaminen ja tulevaisuuteen (lue: eteen päin) suuntautuva. Hymy avoin ja urheilukello näkyy. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Pääministerillä viiteryhmineen on "realistinen" kuva vuoden 2014 todellisuudesta. Nuo toiset elävät kylmän sodan aikaa vaikka on vuosi 2014, kuten hän asian ilmaisee. Kun kuuntelee ahneita räätäleitä, kuningas ei tunnista omaa alastomuuttaan. Vauhti sumentaa kuvajaisen.

Samaan aikaan Stubb on aivan oikeassa. Ilman uudistumista hukka meidät perii. Nykyisten ja tulevaisuuden ihmisten ja organisaatioiden on ennakoitava muutoksia ja opittava nopeasti. Pitää uskaltaa ihmetellä, innostua, innovoida - ja epäonnistua. Mistä peilistä katselen itsäni, kun olen epäonnistunut?

Niin peili vastaa kuin siltä kysytään. Sopivalla kysymyksenasettelulla saa mieleisiään vastauksia. Valmis kuva tavoitteesta ei innosta uudistaviin kysymyksiin. Uudenlaiset kysymykset voivat tuottaa outoja vastauksia. Juuri niitä tarvitsemme.

Luottamus pitää yhteiskunnan koossa. Se tarkoittaa sitä, että peiliemme kuvajainen kohtuullisen yhdenmukainen ja realistinen. Moniarvoisessa ja pirstaloituvassa maailmassa luottamuksen merkitys korostuu. Luottamus rakentuu vuorovaikutuksessa, peileille esitettäviä kysymyksiä kalibroitaessa. Uudistuminen alkaa, kun peilin eteen uskalletaan pysähtyä ja hyväksyä ei-toivotut vastaukset. Kerro, kerro kuvastin, ken...

Mitä aikaa kellosi raksuttaa?

Lapsuuteni Sävellahjassa Mummon kaappikello oli vakiotoive. Tämä jenkkafoksiksi luokiteltu muistelo tuntui kuvaavan onnistuneesti ikäihmisiä, joita ympärilläni näin. Mummot ja vaarit myös hyväksyivät ikäroolinsa ilman näkyvää kapinaa. Heidän kellonsa alkoivat viimeistään kuusissakymmenissä "raksuttaa mennyttä aikaa". Hopeahelainen kävelykeppi lahjoitettiin jo viisikymppisille.

Nykysenioreiden laita on toisin. Heidän aktiivisuusrannekkeensa piippaavat vaativasti tulevaa aikaa. Toki vanhanliiton kellokkaita löytyy, mutta he ovat jäämässä vähemmistöön. Uskallan väittää, että elämme murroksessa, jossa aikakäsitys muuttuu radikaalisti. Käsitehistorioitsija Reinhard Koscellek (1923-2006) nimesi satula-ajaksi 1750 - 1850 välisen ajan, jolloin saksan kieli modenisoitui. Jotain satula-aikaan verrattavaa on nyt tapahtumassa aikakäsityksille ja -käsitteille.

Ajan muuttumisen kutina vatsassa teki minusta blogistin. Haluan tutkia aika-ilmiöitä kirjoittamalla ajatuksiani niistä julkisiksi. Uskon, että keskeneräisen ajattelun julkaiseminen pitää pohhdinnan ajassa. Bloggaamisen matala julkaisukynnys tuntuu myös innoittavalta: ei vuosikausia "kammiossa" pienen piirin kanssa. Toki olen onnellinen yhdestäkin kommentista, jos se jotenkin edistää aikaveiviäni.

Huomaan kelloni raksuttavan erilaisia aikoja. Yksi kelloista laahustaa menneisyydessä, toinen ryntäilee tulevaisuuteen ja kolmas käy jo Uuden-Seelannin aikaa. Pysähtynyt kello armahtaa hetkeksi. Entä sinun kellosi?